keskiviikko 10. elokuuta 2016

Jyväskylä, Metsärannan leirintäalue, 5.-6.8.2016


Metsäranta Camping

Etsimme Jyväskylän alueelta lapsille sopivan kohteen, joten suuntasimme asuntoautolla Metsäranta Camping –leirintäalueelle. Olimme päivän ensimmäiset majoittujat. Tarjolla oli muutama mökki ja jokunen sähköpaikka karavaanareille. Alue oli yleisilmeeltään hieman ränsistynyt. Perheemme majoittui asuntoautolla sähköpaikalle 30 € hintaan. Hintaan sisältyi soutuveneen sekä grillikatoksen käyttö. Myös matoja saisi halutessaan kaivella mistä tahansa, kunhan reiät peittäisi samalla maalla urakan jälkeen. Palvelu oli hyvää.
 

Asuntoautopaikat sijaitsivat hyvin epätasaisella nurmikentällä, jossa sai tovin työskennellä saadakseen auton edes melkein suoraan. Hamiksemme paikkamme myös kuhisi ampiaisia, joten miehellä riitti urakkaa niiden litistämisessä, eikä perheen pienintä uskaltanut hetkeen tuoda ulos. 2-vuotias leikki hieman kauempana, sillä auton vieressä sijaitsi lasten leikkipaikka, josta löytyi paljon puuhaa. Potkutteluautolla ajettiin pitkin hiekkatietä.
Pian paikalle saapui myös ystäväperheemme, joilla on kaksi lähes saman ikäistä tyttöä. Markiisit avattiin ja kalusteet aseteltiin paikoilleen. Välillä sateli vettä, joten markiisit tulivatkin heti tarpeeseen.
Lapset viihtyivät muiden leikkien ohessa myös vierestä löytyneessä isossa trampoliinissa.


Ruoka valmistui kaasugrillissä, jonka ystävämme olivat ottaneet mukaansa. Myöhemmin lapset kävivät pulikoimassa pienessä uimarannassa, vaikka päivä ei kovin lämmin ollutkaan. Illemmalla toiset kävivät soutelemassa, mutta airojen tarttuminen vesikasveihin oli tuottanut etenemisessä hieman hankaluuksia.

Iltasella tutustuimme myös huoltorakennuksen suihku- ja wc-tiloihin, jotka rakennuksen ulkonäöstä huolimatta osoittautuivat kohtalaisen siisteiksi. Huom. alueella ei ollut wc-kasettien tyhjennysmahdollisuutta. 

Huoltorakennus


Koska mieheni oli unohtanut pakata mukaan pyyhkeensä, sai leirintäalueen yrittäjä hieroa kauppoja iltasella. Vaaleanpunainen pitsipyyhe vaihtoi omistajaansa vain kolmella eurolla. Kaikilla ei myöskään ollut mukana villasukkia, jotka nekin löytyivät yrittäjän putiikista 10 euron hintaan. Karkkipussit olivat puolestaan hieman hintavampia – herkkusuut köyhtyivät pussista riippuen 4-6 euroa.

6.8.2016

Herättyämme hoidimme aamutoimet. Ampiaiset olivat edelleen riesanamme, ja niistä yksi pääsikin pistämään ystäväperheen vanhempaa tytärtä sormeen. Onneksi alueen yrittäjältä löytyi kuitenkin etikkaa ensihätään.
Kiersin vielä lasten kanssa pientä ja mukavan tiivistä aluetta kävellen, pienemmän nukkuessa kantorepussa. Mies purkasi leirin, minkä jälkeen lähdimme suuntaamaan jälleen eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti