maanantai 29. elokuuta 2016

Kinnula, Kaunislampi, 24.-25.8.2016


Saavuimme tuttuun kohteeseen, Kinnulaan iltapäivän viimehetkillä. Yöpyisimme asuntoautossa Kaunislammen rannalla.
Matkan aikana oli eteen tullut ylimääräisiä mutkia, joiden varrelta mukaamme oli kertynyt pussillinen karvarouskuja. Kassilla oli painoa varmasti muutama kilo, joista suurin osa toki lähtisi peratessa pois, mutta sieniä riittäisi myös reilusti säilöttäväksi.





Päivä oli aurinkoinen ja syksyisen lämmin. Vuorokauden kalastuslupa maksoi 15 €, jota varten vapa laitettiin heti pyyntiin. Ensimmäinen lohi tarttuikin syöttiin vain pienen hetken jälkeen.

Poika pyöräili ympäri suurta parkkialuetta ja herkutteli metsän marjoilla. Vauvan salliessa perkasin sienisaalistamme retkituolissa auringosta nauttien. Siihen kuluikin lähes koko ilta. Vielä myöhemmin saalismäärä kasvoi yhdellä pullealla lohella, joten sekä isännälle että emännälle riitti puuhaa. Sienet ryöpättiin ennen lasten yöunia, ja osa säilöttiin jääkaappiin odottamaan seuraavan päivän suolausta, sillä emme olleet varautuneet valtavaan sienisaaliiseen.

Ruokahuolto pelasi hyvin jo kotona mukaan tehdyn makaronisalaatin ansiosta. Muuta ei olisi ehtinyt laittaakaan.

Järvellä näkyi muitakin lohisaaliin perässä tulleita. Asuntovaunu oli saapunut parkkiin viereemme, ja sitä asutti puheidensa mukaan ”riistokalastaja” vaimoineen. Mato-onkeen ei kuitenkaan vielä illan aikana tarttunut mitään, mutta aamukalassa, kalastustyylin muuttamisen jälkeen lohia taisi nousta useampikin.


Lasten nukahdettua istuimme iltaa kalastajapariskunnan kanssa auton ulkopuolella. Sytytimme nuotion lämmittämään syysiltaa. Oli mukava jutella samanhenkisten ihmisten kanssa luonnon helmassa. Aika kului nopeasti. Vielä ennen nukkumaanmenoa ehdittiin kuitenkin paistaa pannullinen herkullisia sieniä iltapalaksi.

http://www.luontoon.fi/salamajarvi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti