maanantai 12. elokuuta 2013

Perho, Koirasalmen Kaunislampi, telttamajoitus, 10.-11.8.2013

Kaunislampi

Saavuimme Perhon Salamajärven kansallispuistoon, Koirasalmen Heikinlammelle lauantaina iltapäivällä. Mieheni vanhemmat olivat saapuneet paikalle jo edellispäivänä. Majoitus omassa asuntoautossa niille osoitetulla alueella maksoi 10 € vuorokaudelta. Rannassa ei saanut majoittua, eikä matkailuautopaikoilla ollut sähkötolppia.

Heikinlammen kota

Heikinlampi


Lohisaalista ei kuuleman mukaan ollut koko vuorokauden aikana tullut, joten päätimme tehdä ruoan rannalla sijainneessa kodassa ja jatkaa matkaa sen jälkeen toiselle lammelle. 15 €:n vuorokauden kalastuslupa kattoi yhteensä alueen kolme lampea – Heikinlammen lisäksi myös Kaunislammen ja Ahvenlammen. Välimatkaa näillä ei ollut kuin muutama kilometri. Alueen kautta kulki myös Peuran Polku, n. 80 km pitkä vaellusreitti.
Ajoimme Kaunislammelle, missä asuntoauto jätettiin tien varteen pienelle levennysalueelle. Suoraa alapuolella sijaitsi laavu ja nuotiopaikka. Virvelit laitettiin pyyntiin, ja kasattiin teltta laavun viereen.
Kyyhkyä nuotiolla
Kahvinjuojat keittivät kalastuksen lomassa nokipannukahvit. Seuraavaksi nuotioon päätyi mieheni aamulla metsästämä kyyhky.
Lammella oli useita muitakin kalastajia. Lähellä sijaitsi myös kota ja isompi parkkipaikka.
Lähdimme vastarannalle kokeilemaan, josko siellä kala nappaisi. Lammen ympäri kiersi polku ja vaihtelevin paikoin pitkospuut.


































Pian ensimmäinen lohi nappasi tahnapalloon. Jonkin ajan kuluttua miesväki sai vielä toisen kalan. Virvelini houkuttimet eivät näyttäneet maistuvan lammen asukkaille.















Aikamme kalasteltua palasimme takaisin laavulle. Sytytimme nuotion, ja ruoat laitettiin kypsymään. Kasvisversiona tällä kertaa mukana oli valkosipuli-chili-sieniä, sienet pikaisesti purkista. Muilla oli lihaa. Mukana oli tietysti myös kreikkalainen salaatti.
Sytytimme illan hämärtyessä anopin mukaan ottamat kynttilälyhdyt, mitkä loivat ihanaa tunnelmaa nuotiorinkiimme.
11.8.2013
Ahvenlammen laavu
Yöllä oli teltassa kylmä vain hetken. Muilta osin oli hyvä nukkua, eivätkä pienet sadekuurotkaan haitanneet.
Aamupala nautittiin asuntoautossa, minkä jälkeen vähitellen pakkasimme tavaramme lähtöä varten. Vielä kokeiltiin viime hetken kalaonneakin, mutta tällä kertaa tuloksetta.

Pieni sammakko
Lähdimme ajamaan vielä kolmanteen tutustumiskohteeseemme – Ahvenlammelle. Rantaan (tai sieltä pois) olisi ollut hankala ajaa ilman neliveto-ominaisuutta, joten kävelimme alhaalla sijainneelle lammen rannalle. Lampi oli kaunis sitä ympäröivine rinteessä kasvavine puineen. Tällä lammella sijaitsi laavu, ja lampea kiersivät pitkospuut / polku. Hieman sivummalta pääsi myös uimaan. Kalaonneakin kokeiltiin vielä viimeisen kerran.




Ahvenlampi
http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/salamajarvi/Sivut/Default.aspx


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti