Hietajärvi, Kannus |
Kesän toinen
asuntoautoretki suuntautui Kannuksen Hietajärvelle, josta olimme saaneet
suosituksen. Hietajärvi oli hyvän kokoinen erämaajärvi, joka pitkän soratiepujottelun päätteeksi osoittautui
oikein mukavaksi paikaksi. Tällä kerralla meitä oli matkassa neljä. Uusimpana
2,5-viikkonen poikavauva, jolla oli edessä elämänsä ensimmäinen
asuntoautoretki.
Majoituimme
soutuvenealueen viereen, aivan rannan tuntumaan. Muita ei ollut paikalla.
Autotietä reilun kolmen sadan metrin päässä oli tarjolla myös yleinen alue,
josta löytyi grillipaikka, ruokailukatokset ja mm. keinut. Täällä oli muutama
muukin nauttimassa päivästään. Pian leiriydyttyämme muut järvellä olleet
poistuivat kuitenkin paikalta pienen tihkusateen saattelemana. Jäimme alueelle
omaan rauhaamme juuri auringon tullessa koko illaksi esiin.
Veneiden
yhteydessä oli pieni kahluun mahdollistava rantakaistale, josta oli hyvä
kalastella leikkivirvelillä heiniä ja oksia. Pohja oli hiekkainen ja vesi
kirkasta.
Löysimme
iloksemme aivan vierestä myös geokätkön, mutta tämä aarteenetsintä hävisi
ainakin kaksivuotiaan mielestä herkullisille mustikoille. Alueella oli myös
kivikautinen muinaiskohde, jonka olemassaolo jäi meiltä harmiksemme hieman
vähemmälle huomiolle.
Istuskelimme
rannassa perheen pienimmän aina välillä nukkuen vieressä omassa, ötökkäverkoin
suojatussa matkasängyssään. Vanhempi poika pyöräili potkupyörällä ympäri
aluetta. Paistoimme nuotiolla maissia ja makkaraa ja nautimme lämmöstä.
Rannastaa
pitkin kulki polku yleiselle alueelle, jonne päätimme lähteä tutustumaan vielä
kävellen. Rantareitti oli lyhyt, noin parisataa metriä pitkä. Hetken alueella
pyörittyämme palasimme leiriimme. Nautimme omasta rauhastamme ja luontoretken
tunnelmasta.
Illemmalla tehtiin vielä ruokaa autossa, joka sopi koko perheen makuun – ranskalaisia, dippikastiketta ja sorminaposteltavaa.
Asuntoautoruokaa |
Lasten mentyä nukkumaan istuimme vielä hetken rannassa katsellen jo hieman hämärtyvää maisemaa. Mies kokeili vielä kerran kalaonneaan lainaten rannassa lukitsematta ollutta venettä. Tällä kerralla saalista ei kuitenkaan saatu lukuunottamatta yhtä ahvenenrääpälettä, mutta paikan tunnelma ylitti kuitenkin kaikki miesväen kalahaaveetkin. Ainoana miinuksena mainittakoon alueen valtavat hyttysmäärät, jotka löysivät tiensä myös yön aikana asuntoautoon – kymmenittäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti