Päärakennus |
Olimme
saaneet SF-Caravanin jäseniksi liittyessämme ilmaisen majoittumisen Lestijärven rannalla
sijaitsevalle Kuturannan leirintäalueelle. Muutoin yöpyminen asuntoautossa
olisi maksanut kortilla alueella 16 € vuorokaudelta. Hinta sisälsi sähkön (max 1000 w). Muu
sähkö oli hinnoiteltu erikseen. Leirintäalueella ei peritty henkilömaksuja.
SFC-kortti otettiin vierailun ajaksi pantiksi inforakennukseen, jossa sijaitsivat
pesutilat sekä kioski.
Hiekkaranta |
Ajoimme
rannan läheisyyteen. Vieressämme sijaitsi minigolfrata. Rannasta sai myös vuokrata
venepaikkoja tai lainata yhtä kolmesta soutuveneestä ilmaiseksi. Siistillä
hiekkarannalla oli myös polkuvene ja keinut. Harmittelimme, ettemme olleet ottaneet
pelastusliivejä mukaan pojalle – ilman niitä emme voineet lähteä järvelle.
Päivä oli
melko kylmä. Poika leikki mukaan otetuilla leluilla, ja kierteli lähimaastossa
tutustumassa karavaanarikoiriin. Hän nosti kättä kaikille ohikulkijoille
ja teki muihin innokkaasti tuttavuutta. Ilmapiiri alueella olikin erittäin hyvä, ja ihmiset olivat
hyvin ystävällisiä.
Leikkipuisto |
Päärakennuksen
vieressä sijaitsi suuri leikkialue. Sieltä löytyi keinuja eri ikäisille
lapsille, kaksi leikkimökkiä, polkuautoja, hiekkalaatikko, liukumäki jne.
Pojalle olisi riittänyt tekemistä vaikka koko päiväksi. Harmiksemme paikalle
saapui isompia lapsia ajamaan polkuautoilla, joista yksi olisi samantien peruuttanut pojan päälle, ellemme olisi reagoineet riittävän nopeasti. Lapset jäivät ajamaan aluetta ympäri, ja me lähdimme alta pois.
Päivä oli
muuttumassa hieman aurinkoisemmaksi. Pitkin iltaa saapui uusia karavaanareita alueelle. Lämmitimme hiiligrillin ja kävimme
rapsuttelemassa koiria. Ruoka syötiin yhdessä ulkona.
Alueella oli
iltasaunavuorot kahdessa eri saunassa, joista toinen sijaitsi rannassa, ja
toinen päärakennuksen läheisyydessä. Ensin rannassa saivat saunoa naiset, sen
jälkeen miehet.
Pojan
nukahdettua tarkenimme istua vielä hyvän aikaa ulkona. Illempana kävimme
suihkussa päärakennuksessa, joka oli todella siistissä kunnossa, vaikkei kovin uusi enää ollutkaan.
Suihku |
7.8.2015
Päivä alkoi
aurinkoisena. Aamupalan jälkeen leikimme ulkona, ja saimme rapsutella lähteviä
koiria.
Päätin lähteä uimaan pojan kanssa, sillä ranta oli miellyttävän
loiva ja hiekkapohjainen. Vesikin oli siedettävän lämmintä. Tästä huolimatta poika kasteli vain jalkojaan
ja juoksenteli hiekalla.
Kuturanta oli mukavan kokoinen, miellyttävä ja koko perheelle sopiva. Hinnat olivat edullisia. Tulisimme tänne varmasti uudelleenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti