torstai 10. kesäkuuta 2021

Ruka, Kuusamo, Ruka Inn Oy, 2.-6.6.2021

Ruka Inn. Saavuimme Kuusamoon keskiviikkoiltana. Loma oli helteinen, eivätkä hyttysetkään vielä olleet häiriöksi.




Lapset nukkuivat ensimmäistä kertaa lomareissullaan kahdestaan omassa huoneessa

Haimme Rukan kesälehden Kumpareesta. Moni liike oli vielä kiinni.







Terassilla sai istua keskellä marjamättäitä



Lähdimme viilentymään Tahkolanrantaan. Vesi oli Rukajärvessä vielä jääkylmää.




Rannassa oli myös nuotiopaikka



Nautimme lämpimästä illasta terassilla istuskellen


Lapset tykkäsivät keinua metsässä





Riipisen matkamuistomyymälä houkutteli kylään Kuusamo-reissun yhteydessä. Mukaan lähti husky-koirat pojille.




Lasten kestosuosikki, liikennepuisto tarjosi jänniä liikennetilanteita




Uimaranta sijaitsi aivan liikennepuiston vieressä. Vesi oli huomattavasti lämpimämpää edelliseen verrattuna.


Rukatunturin huipulla








Ruoka nuotiolla grillaten


Jälkiruoaksi vaahtokarkkeja


Lähdimme vaeltamaan kohti Myllykoskea pienen karhunkierroksen lähtöpisteeltä. Matkaa kertyi kokonaisuudessaan meno-paluu 4 km.






Oulangan kansallispuisto

Myllykoski












Nimet jätettiin vieraskirjaan


Kitkajoki


Pieni viilennys Talvijärvessä. Uimarantoja oli kaksi, joista tämä sijaitsi RukaTontun läheisyydessä.




Ruoka nautittiin Pizzeria Rukan terassilla



www.rukainn.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti