Tampere, Sokos Hotel Ilves, 26.-27.5.2018. Kohtaaminen "Simon" kanssa.

Tällä kertaa koimme lomalla jotain muuta, kuin mihin olimme varautuneet. Ja mitä sitten kävikään... Lue lisää kuvien jälkeen.

Kreikkalainen ravintola Antika ja idyllinen julkisivu. Kreikkalainen musiikki soi kesäterassilla puuhun asetetusta kaiuttimesta. 

Pieni kreikkalainen salaatti ja pieni tsatsiki pitaleipien kera yhteensä 11 €

Moussaka, 21 €

Pieni kirpputorikierros ennen hotellille siirtymistä. Kahvila kirppis Auvo. 

Tällä kertaa olimme lomalla mieheni kanssa kahdestaan. Yövyimme Sokos Hotel Ilveksessä, jossa pyysimme huoneen alakerroksista. Kolmannen kerroksen huoneesta oli komeat näkymät kaupunkimiljööseen. 

Siistit pesutilat. Pesuhuoneessa oli myös viesti majoittujille, joka kertoi hotellin yökerhoon oikeuttavasta "ohitusoikeudesta" majoittujille.

Näkymä kolmannen kerroksen ikkunasta Tampereen keskustaan. 

Tampereen Koskikeskus. Ostoskeskus rakentui useampaan kerrokseen. Teimme vain pikavilkaisun tarjontaan, sillä sää oli upea, eikä sisällä malttanut viettää yhtään ylimääräistä aikaa.

Tampereen keskustan katuja. Tämä katu sijaitsi Koskipuiston kupeessa. Moe's bar houkutteli lomalaiset terasille.

Moe's barin terassilla nautittiin kesäisestä kiireettömyydestä. 

Tammerkoski virtaa läpi Tampereen kaupunkikeskustan.

Keskustassa olisi ollut tarjolla myös Suuret Oluet, Pienet Panimot -tapahtuma, mutta nautimme enemmän kaupungin kiertämisestä, nähtävyyksistä ja erilaisista terasseista. 

Upeat kukkaistutukset kävelymatkan varrella.

Keskustan tarunhohtoisissa rakennuksissa näkyi historian havinaa.

Pyöräilijöille ja kävelijöille oli tarjolla paljon reittejä ja siltoja ympäri kaupunkia

Kaupunki oli täynnä upeita vanhoja rakennuksia.

Rakkauslukkoja sillankaide täynnä. Joenpohja lienee täynnä avaimia, ja ilma toiveita rakkaudentäyteisestä tulevaisuudesta.

Pyörähdimme myös Finlaysonin alueella.

Lidl ja Finlayson ne yhteen soppii?

Koskipuiston kesäpäivänä puisto täynnä ihmisiä. Siideri- ja olutpiknik osoittivat suosiotaan.

Ravintola Hookin terassilla kävi kuhina. Miljöö oli ihana, vaikka aurinko hädintuskin enää alkuillalla terassille paistoikaan.

Pikkusuolaista ravintola Hookin terassilla. Jalopenopopperseja, kasviksia ja ranskalaisia dippeineen.

Jäätelökioskista kesäinen iltapala. Pehmis 3  €, jäätelöpallo 3 €. 

Jäätelöt nautittiin Koskipuiston nurmialueella. Pullonkerääjät kiertelivät ahkerasti kukin kilpaa elantoaan etsien.
Tämä jäikin viimeiseksi lomakuvaksi, vaikka ilta olikin vasta nuori... 

Seuraava kuva olikin tämä, missä tapasimme poliisit. Mutta miten päädyimmekään jäätelönsyönnistä tapaamiseen poliisien ja "Simon" kanssa...

Tähän väliin mahtui 14 tuntia. Mitä sinä aikana ehtikään tapahtua...

Syötyämme jäätelöt puistossa, suuntasimme vielä viime hetken auringonsäteiden perässä terassille. Ostimme juomat, istuuduimme, ja yritin etsia puhelintani käsiini, mutta en löytänyt sitä mistään. Sinänsä asiassa ei ollut mitään uutta, joten mieheni soitti puhelimeeni, jotta paikannus onnistuisi helpommin. Mutta puhelinpa oli kiinni. Siinä samassa hälytyskellot alkoivat soida. Jäätelökuvan ja puhelimen katoamisen välillä aikaa oli kulunut n. 10 minuuttia. Mieheni juoksi nurmialueelle, josta juuri olimme poistuneet. Kukaan ei ollut nähnyt mitään.

Tein samantien rikosilmoituksen netissä, ja laitoin puhelinliittymääni lähtevän liikenteen eston. Tämä tarkoitti sitä, että liittymääni saisi yhteyden, mutta sillä ei voisi esimerkiksi soittaa tai lähettää viestejä. Siirryimme huoneeseen selvittämään tilannetta.

Yritimme vähän väliä soittaa puhelimeen mieheni puhelimesta, mutta turhaan - se oli edelleen suljettu. Lähetimme viestit sekä tekstiviestinä että WhatsAppin kautta numerooni, jotta hän näkisi ne, jos jostain syystä avaisi puhelimeni. Koodini on muotoa "yleismaallinen", joten kuka tahansa saisi puhelimeni halutessaan auki. Tämä osoittautuikin myöhemmin varsin hyväksi asiaksi, vaikka toisin voisi kuvitella. Viestit sisälsivät tässä vaiheessa vetoamista tunteisiin, eli lähinnä tärkeisiin lasten kuviin, joiden menettäminen tuntuisi todella pahalta.

Yhtäkkiä, n. klo 23 mieheni huomasi, että "minä" olin kirjautuneena eri medioihin. Sydän löi hetken tyhjää - jo pelkkä ajatus siitä, että joku tuntematon sai haltuunsa puhelimeni, oli riittävän inhottava, mutta vielä kamalampaa, että hän tutki tietojani ja käytti puhelintani johonkin. Minun elämäni tutkimiseen? Miksi hän oli ylipäätään käynnistänyt puhelimen uudelleen, miksi ei vain heittänyt kortteja roskiin? -Pizzaa tilatakseen? - Tuskinpa. Ajatus ahdisti. Soitimme heti monta puhelua mm. Messengerin välityksellä, mutta hän ei vastannut. Hän luki kuitenkin kaikki lähettämämme viestit, joten tiesimme saaneemme yhteyden häneen. Hetken kuluttua puhelin oli jälleen kiinni.

Koska olimme saaneet häneen yhteyden, heräsi toivonkipinä. Pohdimme mahdollista motiivia, ja keinoja, miten saisimme puhelimen takaisin. Minkäänlaisia jäljityssovelluksia ei ollut käytössä. Lähetimme uudet viestit, joissa lupasimme maksaa puhelimesta, tai edes muistikortista - hän saisi jopa pitää puhelimen niin halutessaan, ettei korttien kotiinpaluu ainakaan siitä jäisi kiinni. Päätimme vielä tehostaa viestiä kuvaamalla mukanamme olleet setelit, jotka tosin jäivät vielä kauas luvatusta summasta, mutta lupasimme nostaa lisää. Näin näytimme, että olimme tosissamme, ja valmiita nopeisiinkin kauppoihin. Emme tietenkään hetkeäkään olleet aikeissa oikeasti maksaa mitään, vaan yritimme saada hänet ansaan.

Mieheni heräsi sattumalta yöllä, ja kurkisti puhelimeensa, jonka mukaan olin taas kirjautuneena niihin medioihin, joita en vielä ollut sulkenut tai vaihtanut salasanaa, kuten WhatsApp. Tarvitsimme kanavan hänen toimintansa seuraamiseen, ja WhatsApp tuntui siihen parhaalta, joten ei ollut tarkoituksenmukaista lukita sitä. Facebookiin hänellä ei enää ollut pääsyä. Kello oli 1.47. Soitin samantien hänelle pitkään hälyttäen. Hän ei edelleenkään vastannut. Hän oli kuitenkin nähnyt kaikki lähettämämme viestit, ja toivottavasti harkitsi puhelimen palauttamista, tai tässä tapauksessa myyntiä.

Yö meni heikosti nukkuen ja painajaismaisissa tunnelmissa. Aamulla suuntasimme aamiaisbuffetille, josta puuttui lämmin kasvislisuke. Muuten aamiainen oli kattava, ja jälkiruokapuolikin kunnossa. Kesken ruokailun mieheni sai tekstiviestin prepaid-liittymästä: "Paljonko maksat puhelimesta? Ne mitä esittelit, niin tuon kaupunkiin heti. Muuten homma saa jäädä. T. Simo".

Mieheni lähti heti soittamaan "Simolle". "Simo" kertoi olevansa krapulassa, eikä tahtonut uskoa meidän olevan lomalla hotelli Ilveksessä. "Simo" sanoi, että hänellä menee n. 20 minuuttia saapua hoitamaan kauppa Ilvekselle. He sopivat, että "Simo" soittaisi, kun on perillä. Tapaaminen hoidettaisiin sisäänkäynnin ulkopuolella. Menimme huoneeseemme, josta soitin poliisille. He lupasivat tulla lähistölle "kyttäyskeikalle". Meidän pitäisi viivytellä miestä, kun hän saapuu. Samaan aikaan "Simon" puhelu koputti, ja kun mieheni soitti hänelle takaisin, hän tivasi, kenen kanssa olimme puhuneet. Kotona olevien lasten kanssa tietenkin.

Soitin takaisin hälytyskeskukseen, josta välitettiin viesti partiolle, joka soitti minulle takaisin. Mieheni meni ulos, ja minä jäin hotellin aulaan puhelinyhteyteen kuvaillakseni huomaamatta miehen ulkonäköä. Sinänsä erikoista, että hän oli suostunut "kaupantekoon" videokameroiden alle hotellin pääovien lähistölle. Kuvaillessani miehen ulkonäköä puhelimitse poliiseille, "Simo" kertoi, että puhelin oli "kaverilla", ja hän haluaisi nähdä ensin rahat. Mieheni näytti rahat, mutta sanoi, että ensin pitäisi saada puhelin, ja tarkistaa, että kaikki on tallella. Sitten tehtäisiin kaupat. Puhelin oli kuitenkin, tietysti, "Simon" taskussa mukana. Siinä samassa poliisit saapuivat paikalle, ja "Simo" jäi nalkkiin. Sain heti puhelimeni takaisin, eikä kauppoja tarvinnut tehdä.

"Simo" kertoi palauttaneensa puhelimen löytöpalkkion toivossa. Hän oli kuulemma odottanut hieman enemmän löytöpalkkiorahaa tuomalla puhelimen hotellille - eihän hän heittänyt sitä vesistöönkään, joten oli mielestään "hyvä tyyppi". Hän oli kuulemma löytänyt puhelimen puistosta. Toisen tarinan mukaan puhelin oli nojannut puuhun (jonkalaisen lähellä emme olleet istuneet), ja jopa tiedustelleensa lähistöllä olleilta ihmisiltä, oliko puhelin heidän omaisuuttaan. Hän aneli meiltä löytöpalkkiota, koska oli köyhä, ja puhelin oli päätynyt onnellisesti perille. Hän puhui meidät ja poliisin pyörryksiin varattomuudestaan ja löytöpalkkiosta. Emme suostuneet maksamaan löytöpalkkiota, mutta annoimme 5 euroa bussirahaan kotimatkaa varten. Lupasin jopa löytöpalkkioksi vetää rikosilmoitukseni pois, mihin hän tuntui olevan erittäin tyytyväinen. En ole kuitenkaan vieläkään varma, onko rikosilmoituksen peruminen se paras idea.

Loman loppuosa meni siis aikalailla pilalle, eli siitä oli lomamieli kaukana. Onnelliseksi minut kuitenkin sai se, kun sain lasteni ja perheenjäsenten kuvat takaisin. Tästä voisi ottaa opiksi sen, että ohjaisin jatkossa kaikki kuvani pilvipalveluun, sillä puhelimen arvo on mitätön rakkaiden kuviin verrattuna. Ja seuraavalle roistolle tiedoksi: ota mieluummin rahani, kuin puhelimeni. Jos kuitenkin viet puhelimeni, älä kirjaudu sisään.