Sää oli aurinkoinen, mutta hieman tuulinen. Suuntasimme veneellä Kokkolan Ykspihlajasta noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Repskärin saarelle. Rantauduimme ensin ”ei yleiseen” rantaan, missä vietimme muutaman tunnin auringon lämmöstä nauttien. Kiikaroimme ohi kulkevia veneitä ja suurempia vesikulkuneuvoja, joista yksi kuljetti matkailijoita Tankarin majakkasaareen.
Sytytimme nuotion kallioille kokoamiemme kivien keskelle. Siinä paistuivat mm. halloumi ja kana, joiden kyytipojiksi oltiin kotona tehty valmiiksi kreikkalaista salaattia ja tzatzikia. Herkut syötiin viltillä kallion päällä maisemia ihastellen ja rauhasta nauttien.
Pian ruokailun jälkeen siirryttiin veneellä saaren yleiseen poukamaan,
minne oli veneilijöiden rantautumisen helpottamiseksi asennettu useita
kiinniketappeja. Poukama oli saapuessamme tyhjä. Kävimme hakemassa yhden
geokätkön, mikä sijaitsi pienen kävelymatkan päässä poukamasta.
Tuuli oli jo hieman viilentynyt, joten istuimme vain hetken
rantakalliolla. Saareen tullut vene matkustajineen kävi vain
kääntymässä maissa, minkä jälkeen suuntasimme veneen sisätiloihin.
Pieneksi iltapurtavaksi mukaan oli otettu dippi ja kasviksia
sekä juustoa. Juuri herkkuja viimeistellessämme huomasimme jälleen uuden veneen
saapuvan poukamaan. Pian tunnistimme veneilijät ystäviksemme, jotka olivat
päättäneet tulla yllätyskäynnille.
Sytytimme nuotion kallioille, sillä vieressä sijaitsevassa
grillikatoksessa ei ollut enää penkkejä jäljellä. Saaressa oli muitakin
rakennuksia, kuulemamme mukaan mm. jonkinlainen maja. Ilta alkoi viilentyä ja
toi hyttyset mukanaan. Nuotion lämpö piti meidät kuitenkin lämpöisinä, eikä
iltakaan pimentynyt kunnolla koko aikana. Miehet paistoivat vielä makkarat pois
pilaantumasta.
Ystäviemme lähdettyä kömmimme veneeseen nukkumaan. Yön
aikana täytyi vain kerran herätä makuupussin alta kylmissään, minkä jälkeen
sitä saikin vähitellen hivuttaa pois päältä.
7.7.2013
Aamulla meri oli lähes tyyni. Vene keinui rauhallisesti
rannassa. Aurinko lämmitti, ja todellinen kesätunnelma valtasi mielen. Pieni pulahdus
mereen viilensi mukavasti. Vaikka vesi rannassa oli lämmintä, oli se heti pulahdussyvyydessä
melko kylmää. Pienen kuivattelun jälkeen laitettiin tavarat kasaan ja
käynnistettiin vene kotiinpaluuta varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti