Tutustuimme hiljattain päiväseltään Salamajärven Ahvenlampeen, mihin ihastuimme heti. Niinpä selvä matkakohde tällä kerralla oli Ahvenlampi, minne lähdimme vuoden viimeiselle telttaretkelle.
Perillä appivanhemmat odottivat asuntoautoineen. Ajoimme oman automme alas, lammen läheisyyteen.
Ensimmäisenä
perinteisesti laitettiin välineet pyyntiin ja kasattiin teltta. Kalastuslupa maksoi 15 € vuorokaudelta. Ruoka oli
valmistumassa autossa. Samaan aikaan eräs perhe saapui paikalle, aivan
telttamme viereen autollaan. He ryhtyivät kalastamaan tavaroidemme ja virveliemme keskeltä, tulivat
kuin kotiinsa. Lähdimme syömään asiaa harmitellen.
Saunarakennus |
Eräkämppä |
Ruoan
jälkeen päätimme lähteä lammen toiselle laidalle, missä saisimme olla rauhassa.
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, päivä oli kesäisen kuuma. Lampi oli
pitkospuin reunustettu (n. 600 metriä rantaa), mutta pitkospuut olivat jo melko huonossa
kunnossa. Kumisaappaat tulivat todella tarpeen. Kiersimme naisten kesken lammen ympäri ja
tutustuimme metsähallituksen omistamaan eräkämppään, mitä sai vapaasti
vuokrata. Mökin pihapiirissä sijaitsi myös saunarakennus, navetta ja ilmeisesti
yleisessä, myös vaeltajien ja kalastajien käytössä oleva wc-rakennus. Rakennuksen ohi
kulki vaelluspolku (osa Peuran polkua). Täällä sijaitsi myös pieni uimapoukama.
Tällä välin
miehet olivat saaneet lohen, mikä roikkui palatessamme puun oksalla. Vaihdoimme
paikkaa hieman aurinkoisemmalle laidalle. Laavulle ei enää paistanut aurinko, mutta
lammen rannalle se paistoi vielä hyvän aikaa. Istuimme luonnon omilla
jakkaroilla ja nautimme lämmöstä.
Auringon
lähestyessä puiden latvoja lähdimme tekemään ruokaa. Tällä kerralla
valmistuivat juusto-valkosipulileivät oreganolla maustettuna. Ne paistuisivat rapeiksi grillissä.
Kutsumattomat vieraamme lähtivät samoihin aikoihin, joten saimme grillata
eväämme rauhassa. Samaan aikaan nuotiolla valmistui lohi, ja minulle
maissia.
Valkosipulileivistä tuli rapeita kätevällä ritilällä |
Olimme varanneet telttaan makuupussien
lisäksi myös kaksi vilttiä. Laitoin päähäni pipon ja jalkoihin lisälämmikkeeksi
säärystimet. Lohien molskinta kaikui lammella. Kertaakaan ei ollut yöllä kylmä.
25.8.2013
Heräsimme
aamulla hyvissä ajoin. Lammen tyynellä pinnalla leijuii vielä usva. Kalastelimme
hetken auringon noustessa puiden latvojen takaa valaisten pian koko lammen.
Aamupala
syötiin asuntoautossa. Pari tuntia kulutettiin vielä kalastellen, mutta
kokonaissaalis ei kasvanut edellispäivän yhdestä. Niinpä pian oli aika kasata teltta ja suunnata kotia kohti.
http://www.kinnula.fi/