perjantai 4. tammikuuta 2013

Kalajoki, Aallotar, uusi vuosi 30.12.2012-1.1.2013


Uudeksi vuodeksi oli hyvissä ajoin varattu Kalajoen matkailun ja keskusvaraamon kautta mökki nimeltään Aallotar. Mökin esittelysivuilla hintaa mökillä oli kyseisenä aikana 105 € / vuorokausi, mutta välittäjämaksut loppusummaan lisättynä uusi vuosi kahdeksi yöksi kahdeksan hengen mökissä maksoi 222 €.
Majoitusvuorokausi alkoi klo 14.00. Saavuimme paikalle juuri hämärän aikaan. Mökki oli siisti ja sieltä löytyi kaikki tarpeellinen. Jääkaappi oli kuitenkin erittäin pieni, ja kun myöhemmin koko neljän hengen seurueemme oli koolla, jäi jääkaappi liian pieneksi, saatika jos matkassa olisi ollut täydet kahdeksan henkilöä. Mökin ulkopuolella oli kuitenkin lasitettu terassi, minkä ovet kiinni pitäen saimme tilasta varajääkaapin.
Alakerrassa oli yksi makuuhuone, missä parisänky. Yläkerrassa oli aula parvekkeella ja nukkumapaikat kolmelle sekä ikkunaton huone kahdella sängyllä.






























Ulos sytytettiin tulet ja sisälle tuikut. Takassa ei tarvinnut pitää tulta, sillä mökki oli todella lämmin.

Illalliseksi tehtiin pannupizzaa, jokaiselle oman makunsa mukaan. Loppuilta menikin ruokaa ja muita herkkuja sulatellen erilaisten lautapelien merkeissä. Välillä saunottiin, ja sitten taas jatkettiin.

31.12.2012

Aamulla herättyämme huomasimme jääkaapin olevan lämmin, erityisesti ylimpien hyllyjen. Tyhjäsimme sieltä kaikki lämpöarat tuotteet ja siirsimme ne varajääkaappiimme, lasitetulle terassille. Toivoimme, etteivät ruokamme maistuisi kutsumattomille vieraille.

Päivä oli harmaa, mutta lämpötila oli nollan liepeillä, joten päätimme tehdä pienen päivälenkin. Mökiltä oli kävelymatka jokaiseen tarpeelliseen kohteeseen (noin 0,6 – 1 km). Otimme varmuuden vuoksi matkaan pyyhkeet ja uimapuvut, sillä noin kilometrin päässä sijaitsi vesipuisto Sanifani. Nettisivujensa mukaan kylpylä aukeaisi vasta klo 14.00, mutta sisällä vipelsi jo useampikin vesipeto tirkistellessämme kylpylän ikkunoista sisään. Päätimme jättää lapset rauhaan ja 15 € kylpylälipun maksamatta. Pyörähdimme samalla matkalla viereisellä ABC:n huotoasemalla, mistä matkaa jatkettiin kohti rantaa. Etsimme väliltä yhden geokätkönkin, minkä jälkeen nousimme dyynien huipulle. Sieltä sula meri avautui upeasti eteemme.

 
Lapset laskettelivat pulkillaan dyynin huipulta
Alue oli ollut hyvin hiljainen, mutta pikkuhiljaa uuden vuoden juhlijoita alkoi saapua mökkeihin.
Tänään syötiin taas mahojemme täydeltä ja lämmitettiin sauna. Miehet uskaltautuivat pyörimään lumihankeen, me emme edes harkinneet.

Tänään oli lämmitettävä takka, sillä tinoja oli useampi jokaiselle valajalle. Asetimme tinat kuppiin ja sulatimme ne hiilloksen päällä. Useampi ennustaja löysi veteen kumotuista tinoista erilaisia tulkintoja, kuten dinosauruksia ja kukkasia.
Puolen yön aikaan ammuttiin muutama hassu mukana ollut pommi ja kippistettiin kuohuvalla uuden vuoden kunniaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti