tiistai 16. heinäkuuta 2019

Vaasa, Original Sokos Hotel Royal Vaasa, 3.-4.7.2019

Vaasan keskustan kävelyteitä. Tällä kerralla olimme minilomalla aikuisten kesken.




Vaasan torilla oli keskiviikkoisena iltapäivänä muutamia myyjiä. Torin vieressä kuuli myös livemusiikkia.

 

 
Istahdimme hetkeksi ravintola Littlepubin terassille ennen hotellihuoneen vastaanottoa



Sokos Hotel Royalin vastaanottoaula. Saavuimme odottamaan huonettamme muutaman minuutin vaille iltapäiväkolmen. Vastaanottovirkailija kertoi, että huoneemme ei ollut vielä valmiina. Hän kysyi, haluammeko toisen huoneen, vai odottaisimmeko tätä huonetta, johon kuului sekä sauna että parveke. Ilman muuta halusimme odottaa, sillä 100 €:n hintaiseen huoneeseen ei tällainen perushintaisena kuulunut. Työntekijöiden vuoro vaihtui, ja lunastimme huoneemme puoli tuntia myöhemmin, n. 15.25.



Pääsimme huoneeseemme, joka olikin juuri sellainen, josta olimme maksaneet. Asia ei olisi tietenkään harmittanut, ellei meille aulassa olisi luvattu jotakin paljon parempaa. Kävimme vielä tiedustelemassa, mitä huoneelle oli tapahtunut, mutta siitä ei tässä vaiheessa ollut enää minkäänlaista tietoa. 


Maisema linnunkakan takana ylsi mukavan kauas kymmenennestä kerroksesta.
 
Näkymä ylimmän kerroksen käytäväikkunasta keskustaan.


Brasserie & Bar Fondis

Otimme aurinkopaikan ravintola Fondiksen terassialueelta
 
Ruoaksi valikoitui vihersalaatti (5,9 €) ja ranskalaiset majoneesin kanssa (6,1 €) sekä lihansyöjälle beef burger 19,90 €

Lähdimme kävellen kohti rantaa. Vehreitä puistoja reunustavien puiden välissä kulki miellyttäviä polkuja, joiden varrella oli mahdollisuus istahtaa.
 




Istahdimme muiden tavoin hetkeksi ranta-alueen laiturille, johon kova tuuli ei juurikaan ottanut.

 
Ravintola Faros merenrannassa

Faros

Ravintola Faroksen laivankansi

Hiljalleen keinuvassa kyydissä lasi pysyi pystyssä

Ravintola Faroksella oli laivan vieressä myös laituritila, jossa viihtyi lukuisia ruokailijoita ja juojia


 

Iltakävelyn ja lepohetken jälkeen kävimme vielä istumassa hetken ravintola Bock's:ssa, johon hotellin asukkaat pääsivät ilman narkikkamaksua sisään (kunhan huomasi itse huolehtia).
 
Otimme parikisan paikallisten pelaajien kanssa

10. kerroksen näkymät päivän hämärtyessä

Aamiainen hotellin aamiaisravintolassa

Vieressämme olleesta pöydästä tehtiin siivouspöytä, jonka vieressä ei ollut oikein mukavaa syödä. 

https://www.sokoshotels.fi/fi/vaasa/original-sokos-hotel-royal-vaasa
https://www.vaasa.fi/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti