
Sää oli harmaa, vesitihkuinen ja tiet loskaisia. Lähdimme
kaupungille kiertelemään. Kengät kastuivat vähitellen yhä enemmän ja enemmän. Kiertelimme
muutaman kaupan, mutta ostelu ei tällä kertaa kiinnostanut, joten päätimme
etsiä ruokapaikan. Päädyimme lopulta ravintola Pannuun. Ravintola oli
tunnelmallinen, vaikka lounasaika olikin vielä käynnissä. Ravintolasta sai
monenmoista ruokaa, mutta päädyimme molemmat pizzoihin. Pizzoja sai tilata
nälän suuruuden mukaan erikokoisia. Tilasin xs-kokoisen kasvispizzan hintaan
7,40 € + xs-valkosipuli 0,75 €. Mieheni tilasi s-kokoisen mexicana-pizzan
(kaksi kertaa suurempi, kuin xs-kokoinen) hintaan 10,30 €. 0,4 litran olut maksoi
5,30 €. Ruoka oli todella hyvää.

Hotellilla siistiydyimme iltaa varten. Olimme päättäneet jälleen kerran syödä kreikkalaista ruokaa. Suuntasimme erääseen, ns. vakipaikkaamme keskustan toiselle puolelle. Kengistä loskavesi oli tullut jo aikoja sitten läpi, sukat olivat märät ja litisivät kävellessä. Perille päästyämme ravintola oli kuitenkin tupaten täynnä. Tilaa olisi vasta myöhemmin. Päätimme nälkäisinä vielä suunnata välimeren ravintola Olimposiin. Lopulta sinne päästyämme ravintolassa oli onneksemme runsaasti tilaa.
Alkuun tilasimme juustolautasen, 9,5 €, mikä sisälsi fetaa,
halloumia ja kasviksia. Annos oli melko pieni kahdelle jaettuna. Pääruoaksi
tilasin ensimmäistä kertaa kasvismoussakan (15,50 €). Mieheni puolestaan tilasi
tavallisen moussakan (17,90 €). Ruoka oli lähes taivaallista. Annokset
sisälsivät kreikkalaiset salaatit, kasvisannos lisäksi tzatzikin. Vesikannulle
hintaa tuli 1,40 €, isolle oluelle 5,50 € ja isolle siiderille 6 €. Ruokaa oli
niin paljon, että oli mahdottomuus syödä lautanen tyhjäksi. Mieheni onnistui,
minä en.
Ruoat syötyämme kävelimme mahat täynnä, kengät ja sukat
märkinä takaisin hotellille, missä loppuilta menikin ruokaa sulatellessa.
1.3.2013
Puolivuotishääpäivämme aamuna heräsimme ajoissa jälleen
syömään. Hotellin alakerrassa tarjottiin buffet-aamiainen. Aamiainen oli
ikäväksemme suppeampi kuin normaalisti, vaikka toki sieltä perusasiat löytyivätkin,
mutta odottamamme pieni ekstra, mikä yleensä aamiaisten tarjonnasta löytyy,
tällä kertaa puuttui. Saimme kuitenkin kylliksi syödäksemme.
Pikkuhiljaa pakkasimme tavaramme ja teimme lähtöä. Vielä
ennen kotimatkaa haimme geokätkön hyisessä säässä.
http://www.cumulus.fi/hotellit/oulu/fi_FI/oulu/
http://www.ravintolapannu.com/
http://www.tietomaa.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti