maanantai 23. toukokuuta 2022

Tampere, Pispala, Ihana Paikka Pispalassa, 13.-15.5.2022

Vietimme viikonloppulomaa Tampereella jääkiekon MM-kisojen alkaessa kaupungissa. Kuvassa Pyynikinrinteen katuja.

Saavuimme Tampereen Pispalaan perjantaina iltapäivällä. Kadut ja maisemat olivat monitasoisia ja ylä- ja alamäkiä oli joka suunnassa

Majoituspaikkamme sijaitsi paritalon pihassa, johon kulku kävi tästä oikealle

Varasimme pienen pihamökin nimeltään Ihana Paikka Pispalassa AirBnb:n kautta. Majoituksen hinta oli n. 262 € viikonlopulta.

Keittiön vierestä oli kulku tilavalle terassille

Vuoteet sijaitsivat valoisassa olohuoneessa sekä parvella. Kaihtimet tai pimennysverhot olisivat olleet mieluisat yöaikaan.


Siisti kylpyhuone

Lähdimme kävellen kohti Rajaportin saunaa, joka sijaitsi vain lyhyen kävelymatkan päässä majoituskohteesta. Matkan varrella ihailimme maisemia ja alueen korkeuseroja.


Reittivalinnasta riippuen portaita sai halutessaan kavuta runsain mitoin

Pispalan portaat

Pispalan portaat toiseen suuntaan. Sauna sijaitsi lähestulkoon portaiden alapäässä

Rajaportin sauna

Ovi pesu- ja saunatiloihin

Rajaportin saunan naisten pesutila. Pesu tapahtuu Suomen vanhimmassa toiminnassa olevassa kaupunkilaissaunassa luonnollisesti vati- ja kauhataktiikalla. Portaat vasemmalla vievät ylös lauteille.


Löylyjen välillä on mukava viilentyä viihtyisällä sisäpihalla

Illan tullen pyörähdimme myös kaupungin jääkiekon MM-vilinässä. Ensimmäiset pelit alkoivat samana päivänä. Osa seurueestamme kävi kannustamassa Suomen voittoon.

Kauniit Tampereen valot illan hämärässä

Aamu aloitettiin majoituskohdetta vastapäätä sijaitsevassa Cafe Pispalassa, jossa oli viikonloppuisin tarjolla brunssi.

Brunssi alkoi hedelmäkulholla

Ruoka saapui vasta noin tunti tilauksen jälkeen. Kuvassa etualalla kasvisbrunssi 15,35 €. Taustalla lihaisampi brunssi pannukakkuineen, 17,50 €. Hinnat olivat paikanpäällä suuremmat kuin nettisivuilla.

Pyynikin näkötorni ja munkkikahvila

MM-jääkiekkoa saunaravintola Kuuman laiturilla


Kansainvälinen ruokatori houkutteli ostoksille


Mukaan lähti kuuden euron pizzapala

Pispalan portaat

Nautimme illallista Pispalan Pulterissa. Kuvassa metsästäjänleivän kasvisversio, 12 €. Matkaa ravintolaan majapaikastamme kertyi vain muutama sata metriä.

Paluumatkan maisemia



Kulku asunnolle

Asunto sijaitsi paritalon takapihalla

Illalla seurattiin sekä euroviisuja että jääkiekkoa

Pyörähdimme vielä iltasella läheisessä Pub Kujakollissa. Livemusiikki soi sen verran kovaa, että päädyimme viipymämme ajan istumaan ulkona. Matkaa portaita pitkin kertyi noin 350 m suuntaansa. Vieressä oli myös ruokakauppa.


Kotimatkan maisemia juna-asemalle suunnatessamme


Nurkkapuati



Pispalan portaat, Pispalan kaupunginosan verkkosivut

Pispalan Pulteri - vuodesta 1968 - Tampereen legendaarisin lähiöravintola

Rajaportin sauna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti