maanantai 23. toukokuuta 2022

Tampere, Pispala, Ihana Paikka Pispalassa, 13.-15.5.2022

Vietimme viikonloppulomaa Tampereella jääkiekon MM-kisojen alkaessa kaupungissa. Kuvassa Pyynikinrinteen katuja.

Saavuimme Tampereen Pispalaan perjantaina iltapäivällä. Kadut ja maisemat olivat monitasoisia ja ylä- ja alamäkiä oli joka suunnassa

Majoituspaikkamme sijaitsi paritalon pihassa, johon kulku kävi tästä oikealle

Varasimme pienen pihamökin nimeltään Ihana Paikka Pispalassa AirBnb:n kautta. Majoituksen hinta oli n. 262 € viikonlopulta.

Keittiön vierestä oli kulku tilavalle terassille

Vuoteet sijaitsivat valoisassa olohuoneessa sekä parvella. Kaihtimet tai pimennysverhot olisivat olleet mieluisat yöaikaan.


Siisti kylpyhuone

Lähdimme kävellen kohti Rajaportin saunaa, joka sijaitsi vain lyhyen kävelymatkan päässä majoituskohteesta. Matkan varrella ihailimme maisemia ja alueen korkeuseroja.


Reittivalinnasta riippuen portaita sai halutessaan kavuta runsain mitoin

Pispalan portaat

Pispalan portaat toiseen suuntaan. Sauna sijaitsi lähestulkoon portaiden alapäässä

Rajaportin sauna

Ovi pesu- ja saunatiloihin

Rajaportin saunan naisten pesutila. Pesu tapahtuu Suomen vanhimmassa toiminnassa olevassa kaupunkilaissaunassa luonnollisesti vati- ja kauhataktiikalla. Portaat vasemmalla vievät ylös lauteille.


Löylyjen välillä on mukava viilentyä viihtyisällä sisäpihalla

Illan tullen pyörähdimme myös kaupungin jääkiekon MM-vilinässä. Ensimmäiset pelit alkoivat samana päivänä. Osa seurueestamme kävi kannustamassa Suomen voittoon.

Kauniit Tampereen valot illan hämärässä

Aamu aloitettiin majoituskohdetta vastapäätä sijaitsevassa Cafe Pispalassa, jossa oli viikonloppuisin tarjolla brunssi.

Brunssi alkoi hedelmäkulholla

Ruoka saapui vasta noin tunti tilauksen jälkeen. Kuvassa etualalla kasvisbrunssi 15,35 €. Taustalla lihaisampi brunssi pannukakkuineen, 17,50 €. Hinnat olivat paikanpäällä suuremmat kuin nettisivuilla.

Pyynikin näkötorni ja munkkikahvila

MM-jääkiekkoa saunaravintola Kuuman laiturilla


Kansainvälinen ruokatori houkutteli ostoksille


Mukaan lähti kuuden euron pizzapala

Pispalan portaat

Nautimme illallista Pispalan Pulterissa. Kuvassa metsästäjänleivän kasvisversio, 12 €. Matkaa ravintolaan majapaikastamme kertyi vain muutama sata metriä.

Paluumatkan maisemia



Kulku asunnolle

Asunto sijaitsi paritalon takapihalla

Illalla seurattiin sekä euroviisuja että jääkiekkoa

Pyörähdimme vielä iltasella läheisessä Pub Kujakollissa. Livemusiikki soi sen verran kovaa, että päädyimme viipymämme ajan istumaan ulkona. Matkaa portaita pitkin kertyi noin 350 m suuntaansa. Vieressä oli myös ruokakauppa.


Kotimatkan maisemia juna-asemalle suunnatessamme


Nurkkapuati



Pispalan portaat, Pispalan kaupunginosan verkkosivut

Pispalan Pulteri - vuodesta 1968 - Tampereen legendaarisin lähiöravintola

Rajaportin sauna



keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Kuusamo, Ruka, Ruka Inn Oy, 27.4.-1.5.2022

Pidennetty viikonloppu Rukalla sisälsi paljon ulkoilua ja eri lajeja

Ruka Inn. Majoituimme Ruka Inn Oy:n mökissä Rukatunturissa


Mökin pihasta pääsi helposti lähimmille laduille

Vajaan kilometrin hiihtomatkan päässä sijaitseva Cafe Uuttusuo


Kaakaolla Cafe Uuttusuolla (3 €)


Kävimme ostoksilla Rukan kylässä


Rinteet olivat auki vielä reilun viikon

Kelit mahdollistivat hyvin myös pyöräilyn

Haimme lapsille vuokravälineet lasketteluvälinevuokraamosta. Lasten laskettelusetin vuokra oli 43 € / 2 henkilöä. Hissiliput kahdelta lapselta joista toinen alle 6 v. ilmainen, ja yhdeltä aikuiselta 70,5 € (lasketteluaika klo 13-19). Lisäksi tarvittiin keycardit (7 € / hlö)

Lasten rinteet





Myös kävelijöille soveltunut ilmarengasrata


Ski Bistro. Kuvassa vegaaninen kanttarelliuuniperuna (10 €)

Lasten makkara-perunat (7 €)

Lasten lasagne 8 € (aikuisten 14 €)

Poroja matkan varrella


Pizzeria Ruka. Lasten annos Halti ja Toman salaatti 9 €

Pizza Vegetariana 18 €


Laavulla mökillä

Pyöräilimme läheiseen Hard Trek Cafeen, johon pyörämatka kesti n. 5 minuuttia mökiltä.

Kauniisti sisustettu ja kalustettu, vasta avattu Hard Trek Cafe

Hard Trek Cafe

Lasten nakkikori (eräilijän makkarapannu, 1/2-annos)

Vegaaninen kasvispita 18,50 €

Ruka Inn Oy

Ruka-Kuusamo - elämyksiä ympäri vuoden | Ruka.fi

Ruka Trek & Hard Trek Café

cafeuuttusuo

 Ski Bistro, ehdottomasti rinnervaintola! |SkiBistro, Ruka (ravintolaskibistro.fi)