Nyt kutsuu mua Kuusamo! 5.-9.9.2012

Ruka, Jääskän Loma Oy

Vihdoin koitti se aika vuodesta, kun jälleen pääsisimme ihastelemaan Rukan ruskaa. Tämä jo perinteeksi muodostunut ruskamatka toimi tällä kertaa myös pienimuotoisena häämatkanamme, joten odotukset olivat tietysti korkealla. Virallinen häämatka koittaisi sitten myöhemmin.

Saavuimme Kuusamoon hieman ennen iltayhdeksää. Ehdimme juuri ja juuri hakea ruokakaupasta kaiken tarvitsemamme. Matkasta väsyneinä ilta vierähti äkkiä mökin sohvalla television ja viinilasin ääressä. Aikaa lomasta nauttimiseen olisi kolme kokonaista päivää.

6.9.2012

Aamu valkeni hieman epävakaisena, joten suurempia suunnitelmia päivälle ei uskallettu tehdä. Rieskaa tietysti syötiin Kuusamon malliin aamupalaksi.
 

Ensin päätettiin käydä ostoskierroksella Rukan keskuksen kaupoissa. Erityisesti Pitäjän Pirtti jaksaa ihastuttaa meitä vuodesta toiseen valikoimallaan, tunnelmallaan ja jättimunkeillaan.

Mitään ei tällä kertaa kuitenkaan tarttunut mukaan, vaikka kaikkea ihanaa tulikin vastaan. Päivän suunnittelua päätettiin jatkaa makean parissa, joten suuntasimme Rukan-Pirttiin uusina asiakkaina. Makeat leivokset maksoivat 3,5 € kappaleelta. Kahvila muistutti jokseenkin ruokalaa, mutta matkamuistomyymälän puoli oli kattava. Se sisälsi kuitenkin pitkälti samat tuotteet, kuin Pitäjän Pirttikin.

Välillä sateli, välillä ei. Päätimme ajaa takaisin mökille, Itä-Rukan puolelle ja vaihtaa metsään soveltuvat vaatteet. Vaikka sienestämme ja liikumme mielellämme luonnossa, jostakin syystä kumisaappaat eivät olleet tällä kertaa tulleet mukaan. Päätimme epävakaasta säästä johtuen käydä vielä Kuusamon keskustassa ostoksilla, mistä hakisimme samalla ainakin uudet kumisaappaat.

Mukaan Kuusamosta tarttui muutakin, sillä eksyimme kumisaapasostosten jälkeen urheiluvaateliikkeeseen. Lomalla tuhlailu on sallittua! Kävimme myös Riipisen riista- ja matkamuistomyymälässä, mikä ihastutti meidät tunnelmallaan ja ihanilla matkamuistotuotteillaan. Aviomieheni löysi lihasäilykkeitä, ja niitä lähtikin muutama mukaan. Minä ostin tervan makuisen nekkutikun. Päärakennuksen vieressä oli vielä toinen myymälä, mikä oli täynnä pehmoleluja, mutta myös kaikenlaisia täytettyjä eläimiä. Siellä sijaitsi myös pienoismallimaailma, minne oli rakennettu Rukan rinteet, mutta myös useita muita ”maailmoja”, kuten muumimaa, joulumaa, peikkomaa jne. 

Peikkomaa

Muumimaa

Rinteet pienoiskoossa

Tämä oli ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, etenkin perheen pikkuväelle! Huoneeseen oli vapaa pääsy, mutta vapaaehtoinen tukeminen oli mahdollista.

Tuhlailun jälkeen suuntasimme kaksi vuotta sitten löytämäämme sienipaikkaan, eikä paikka pettänyt odotuksiamme tälläkään kertaa.

Jonkin aikaa sienestettyämme sade yltyi, emmekä ilman sadevaatteita viitsineet enää jäädä metsään. Saalista oli onneksi ehtinyt kertyä jo jonkin verran. Vielä olisi aikaa tulla uudelleen!

Mökillä laitettiin sienet kiehumaan, mistä osa suolattiin talvea varten ja osa paistettiin illalla voissa ja suolassa herkuttelua varten.

Tutkimme geokätköjen paikkoja netistä – kaksi olimme matkamme aikana jo ehtineet löytää. Lisäksi yksi sijaitsisi myös kävelymatkan päässä mökistä, joten päätimme hakea sen sateen hellittäessä. Saimme samalla mukavan iltalenkin.

Sauna lämmitettiin elokuva-aikataulua silmällä pitäen. Löylyissä oli rentouttava istua ja nauttia lomasta. Takassa paloi tuli, tunnelmaa loivat myös tuikut, ja löylyjen jälkeen katsottiin hyvä elokuva itse kerättyjen sienten ja muiden herkkujen kera.

7.9.2012

Näkymää Valtavaaran huipulta

Ensitöiksemme tutustuimme Kuusamon ruokakaupasta mukaan ottamamme ohjelmaesitteen vaellusreitteihin. Valtavaaran vaellusreitti vaikutti sopivan mittaiselta (8 km), mutta esitteessä mainittu vaikeakulkuisuus ja suuren korkeuserot hieman hirvittivät. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan.

Lähdimme reitille Itä-Rukan puolelta, Saaruan rinteiden alapuolelta. Toinen lähtöpiste olisi ollut Rukan keskusaukiolla. Saaruan rinteiden luota lähdettäessä reitistä tulee lyhyempi, mikäli se toimii myös paluupisteenä.



Valtavaaran kota

Matka alkoi pienellä nousulla. Suurin osa menomatkasta kohti Valtavaaran huippua oli metsäistä, eikä maisemia juurikaan nähnyt. Valtavaaran huipun juurella oli lepopaikka, mutta jatkoimme matkaa aina ylös asti, missä maisemat lopulta palkitsivat nousun moninkertaisesti.


Huipulla oli muitakin vaeltajia, ja heitä saapui koko ajan lisää. Ylhäällä oli hyvin lämmin – tuulta ei juurikaan ollut, ja aurinko lämmitti upeasti. Lähestulkoon t-paidoilla olisi saanut olla. Ihastelimme jonkin aikaa maisemia ja merkitsimme nimemme vieraskirjaan, mikä sijaitsi pienessä torpassa keskellä huippua.
Torpan sai lämpimäksi myös talviaikaan, mutta lumi ja jää tekisivat nousuista ja laskuista kovin vaarallisia.

Valtavaaran huipulla

Itä-Ruka

Valtavaaran lammen laavu

Valtavaaran lampi

Matka jatkui reittiä eteenpäin, mikä olisi ollut vaikeampi kulkea toisinpäin, sillä jyrkkää nousua olisi ollut enemmän. Matkan varrella oli pieni järvi, minkä rantaan oli rakennettu laavu nuotiopaikkoineen. Turistit söivät eväitään laiturilla ja osa otti valokuvia ruskan reunustamasta järvestä. Me jatkoimme matkaamme harmitellen, ettei eväitä oltu otettu mukaan. Matka ei vielä uuvuttanut, mutta eväiden syönti näissä maisemissa olisi ollut mukavaa.

Valtavaaran huippu

Matkaan joidenkin esitteiden mukaan menisi 4-5 tuntia. Melko rauhalliseen kävelytahtiin lepo- ja kuvaustaukoineen meiltä kului aikaa kaksi tuntia. Suosittelen reitin kulkemista jokaiselle, jonka jalat kestävät jyrkempiäkin nousuja ja laskuja. Kunnon kanssa kyllä pärjää pitämällä lepotaukoja.

Karavaanarialue rinteiden juuressa

Kuukkelit kylässä

Matka sai meidät lopulta nälkäisiksi. Päätimme tehdä ruokaa ulkona mökin grillikatoksessa grillaten. Valmistimme rieskoista valkosipulileivät ja kreikkalaiset halloumijuustot folioihin ja sytytimme grillin. Aurinko paistoi edelleen lämpimästi. Istuimme grillikatoksessa tulta katsellen, kun kuukkeli lennähti sen takana olevaan puuhun. Seurasimme sitä parkkialueelle, missä oli pian neljä kuukkelia. Niille haettiin sisältä leipää ja ihasteltiin niiden upeita, punertavia pyrstöjä ja rohkeaa luonnetta. Kuukkelien vierailu on aina yhtä mukavaa!

Nautimme eväämme ulkona auringonpaisteessa. Lämmittelimme nuotiolla vielä ruokienkin jälkeen, koska ulkona vain oli niin ihanaa!

Sisälle siirtyessämme oli ilma jo kuitenkin sen verran viilentynyt, että takka sytytettiin lämmittämään, mutta myös luomaan tunnelmaa. Sauna lämmitettiin tänään aikaisemmin, sillä edessä olisi romanttinen illallinen ravintolassa. Alueen ravintoloiden ruokalistoja tutkittuamme (erityisesti aina hankalaksi osoittautunutta kasvisruokapuolta), päädyimme ykkössijalla jo etukäteen olleeseen Vanhaan Karhuun. Ravintola oli ensimmäisenä vaihtoehtonamme tunnelmansa ja ulkonäkönsä, miksei sijaintinsakin vuoksi – ravintola sijaitsi hieman Rukan keskuksen ulkopuolella, emmekä tällä kertaa olleet kiinnostuneita iltaelämästä.

Tilasimme saunan jälkeen valmistauduttuamme taksin, joka vei meidät ravintolaan. Ravintola oli valaistu tunnelmallisesti kynttilöillä ja upeilla valaisimilla. Lisäksemme paikalla oli vain kaksi muuta asiakasta, eikä muita koko aikana tullut. Olimme kuitenkin tyytyväisiä, että ravintola oli auki. Mieheni tilasi alkuruoaksi savuporokeiton, mikä oli kuuleman mukaan erinomaista, ellei jopa taivaallista. Pääruoaksi oli villisikaa (tämäkin kuulemma todella maukasta), kun taas minä tilasin kasvisaterian – täytettyä paprikaa, perunagratiinia ja kasviksia kermaviilikastikkeella. Paprikasta puuttui maku, mutta muilta osin ruoka oli todella hyvää ja täyttävää. Jälkiruoille ei ollut enää tilaa. Loppulaskun summaksi tuli n. 70 €, joten taksimatkoineen ruokaretkelle hintaa tuli lähemmäs 100 €. Se oli kuitenkin kaikessa tunnalmassaan sen arvoista; ensimmäinen yhteinen ravintolaillallinen aviopuolisoina.

8.9.2012

Viimeinen aamu valkeni. Aikaisemmin kesken jäänyttä sienestystä päätettiin jatkaa tänään. Aurinko paistoi ja päivästä oli selvästi tulossa lämmin. Ensin kuitenkin käytiin Rukan keskuksessa ylihinnoitellun kaupan asiakkaina hakemassa illaksi herkkuja.

Tuolihississä matkalla huipulle. Alapuolella kelkkarata.

Suunnaksi otettiin sama, hyväksi todettu sienipaikka. Olimme kuitenkin toissapäivänä ehtineet jo lähes kaikki kerätä, mutta onneksi vielä muutama löytyi. Ne käytiin viemässä mökille, ja samalla vaihtamassa hämähäkinseittiset vaatteet toisin. Tästä matka jatkui uudelleen Rukan keskukseen. Päätimme kokeilla jännittävältä näyttävää kesäkelkkarataa. Hinta aikuiselta oli 6,5 €. Ylös sai nousta myös maisemia ihailemaan ja palata alas esimerkiksi jalkaisin. Nousimme rinteiden yläpäähän tuolihissillä. Maisemat olivat hienot, ja pian olimmekin jo huipulla. Isä tyttärineen lähti laskuun meitä ennen, joten näimme hieman tekniikkaa. Huipulla tuuli, joten pipo ja huppu eivät olleet ollenkaan liioiteltuja. Lähdin laskemaan mäkeä, ja jarruttelin melko lailla koko ajan. Silti sain edellisen laskijan melko pian kiinni, ja koko loppumatka mentiinkin sitten jarrutellen, jopa pysähdellen. Kohta miehenikin sai meidät kiinni, joten jarruttelimme kaikki peräkanaa loppuun saakka. Lasku oli kuitenkin todella hauska, eikä lainkaan pelottava, kuten olin etukäteen jännittänyt. Kesäkelkkaradan pituus oli 1001 metriä, mikä kilometrin pituudellaan on Suomen pisin. Lasku oli kuitenkin yllättävän nopea.

Ravintola Piste

Ravintola Pisteen terassille paistoi kauniisti aurinko, joten päätimme käydä siellä. Ostettiin kahvi (2€) ja minttukaakao (8 €). Kaakaon hinta sai silmät putoamaan päästä, mutta nautiskelimme lämpimät hymyssäsuin samalla terassilla auringon lämmöstä nauttien.

Colorado

Kolkuttelimme viime vuonna hyvät suolaiset piiraat myyneen kahvilan ovelle, mutta paikka oli harmiksemme kiinni. Olimme haaveilleet piiraista jo ennen matkaa. Ei auttanut muu, kuin siirtyä viereiseen ravintola Coloradoon. Tilasimme pikkusuolaista pikkunälkään - annos oli kahdelle hengelle, nimeltään combo sampler. Siihen kuului muutama dippi ja sipulirenkaita, mozzarellatikkuja ynnä muita. Loppua kohden annoksen syönti jo hirvitti. Se oli niin rasvainen ja tuhti kokonaisuus, että kaikkea ei millään saatu kaksinkaan syötyä. Annoksen hinta oli 21 €. Olo ei ollut kovin hyvä. Tosin, ravintola oli tunnelmallinen valoisasta päivästä huolimatta, ja mielenkiintoisesti sisustettu. Jokin muu ruoka olisi takuulla luonut aivan eri tunnelman.

Tästä oli hyvä lähteä mökille lepäämään ja ryöppäämään sienisaalis. Osa jätettiin iltanapostelua varten paistettaviksi, mutta suurin osa suolattiin jälleen talvivarastoon.

Teimme vielä pienen lenkin mökin viereisessä metsässä. Loppuilta täyteltiin ristikkolehteä takkatulen ääressä villasukat jalassa. Sama iltakaava takkatulineen, saunoineen ja komediaelokuvineen toistui tänäkin iltana. Kynttilöitä sytytettiin jälleen niin mökin sisälle, kuin tällä kertaa myös ulos tunnelmaa luomaan.

www.jaaskanloma.fi

http://www.ruka.fi

http://www.riipisen.fi/

http://www.ruka.fi/site_images/valtavaara.pdf

http://www.rukasafaris.fi/ravintolat/vanha-karhu.html

http://www.ruka.fi/kesa/nahtavyydet/?file=target_exec&id=696&submenu=1282

http://www.coloradomts.com/ruka/

Alahärmä, Park Hotel Härmä, Jääskän Loma Oy, hääjuhlamme, 1.-2.9.2012

Yövyimme syyskuun ensimmäisestä toiseen päivään Alahärmän Park Hotel Härmässä. Haluan kuitenkin tätä ennen kertoa hieman tapahtumista ennen majoittumista.

Menimme naimisiin Alahärmän kirkossa 1.9.2012 perheidemme, sukulaistemme ja ystäviemme läsnäollessa. Vihkijänä juhlassa oli minut aikoinaan ristinyt Pekka-pappi, joka pyynnöstämme paikalle saapui.

Juhlat alkoivat Alahärmän Haarusjärven rannalla, Jääskän Loma Oy:n vastavalmistuneessa juhlatilassa, missä kattaukset oli tehty sadalle hengelle, ja tilaa buffetpöydille, tanssimiselle ja juhlimisellekin jäi vielä runsaasti. Olimme koristelleet paikan sisältä ja ulkoa kynttilöin, väriteemana oli valkoinen ja hopea. Ruska alkoi jo näkyä puiden lehdissä.

Kirkon jälkeen ajoimme bestmanin kuljettamina sivumpaan ja kippistimme juhlan kunniaksi odotellen juhlavieraiden kulkevan juhlapaikalle ennen meitä. Olimme kuitenkin jo melko pian juhlapaikalla vieraiden jälkeen, missä kippistimme vielä vieraiden kanssa ennen onnentoivotusten jakamista. Meistä oli tullut mies ja vaimo.

Edessä hääparin pöytä.

Koristeltu juhlapaikka isoine ikkuinoineen ja luontomaisemine.

Kreikkalainen salaatti.

Pääruoka. Taustalla juhla- eli baariteltta sekä järvi. Huomaa itse tehty baarikyltti!

Kaasoni, joina siskoni toimivat, olivat suunnitelleet alkuun leikkimielisen tehtävän hääparille, missä meidän piti yhdistää ylös nousevat ihmiset tiettyyn ryhmään. Tehtävä ei ollut helppo etenkään, kun ryhmää ”meillä yöpyneet vieraat” täytyi yrittää seisovista vieraista yhdistää aiheeseen.

Leikin jälkeen aloitettiin ruokailu. Juhlaruokaan kuului toiveidemme mukaisesti paljon kasvisvaihtoehtoja sekä kreikkalaisia makuja (tzatziki, kreikkalainen salaatti, peruna-makaronisalaatti, suolakala, savustettu lohi, kermaperunat, fetakastike, porsaan sisäfile ja kasvisgratiini, minkä tosin piti olla ratatouille, mutta pitopalvelu oli tehnyt muutoksia menuun omin päin). Vaikka pitopalvelu teki suurimman osan ruoista, täytyy äitini metsäsienisalaattia kehua ihan erikseen. Ohje on peräisin äitini äidiltä, ja ollut minunkin herkkua jo lapsuudesta saakka.
 

Ruoan jälkeen valokuvaaja kuvasi meitä rantalaiturilla videokuvaajan samalla taustalla nauhoitellen omia pätkiään. Hääparin kuvien jälkeen otettiin koko hääväestä yhteiskuvat laiturilla.

Kuvausten aikana juhlavieraat olivat kaason järjestämänä yllätyksenä saaneet kirjoittaa hääparille terveisensä, mitkä suljettaisiin lukittuun rasiaan, mihin avain luovutettaisiin vasta kaksivuotishääpäivänä. Ajatus oli ihana, vaikka halusinkin lukea viestit samantien! Kirjoitimme viestit myös toisillemme. Taustalla soi etukäteen valitsemamme musiikki.

Kakun leikkaus.

Pian saapui ensimmäinen esiintyjä, Jani Wickholm virittelemään kitaraansa illan esitystä varten. Esiintyjä oli pidetty juhlavierailta salassa, joten asia herätti heidän keskuudessaan hämmästystä. Jani ehdotti esittävänsä akustisesti hääkappaleeksi valitsemamme Leif Wagerin Romanssin, ja sehän meille tietysti sopi. Tätä ennen leikkasimme kuitenkin hääkakkua, mikä oli valkosuklaajuustokakku, ja vieläkin isomman palan kakkoskakusta, eli kreikkalaisesta voileipäkakusta, mikä vei kielen mennessään! Tarjolla oli myös suklaata ja kotijuustoa kauan metsästämämme lakkahillon kera.

Häätanssi alkoi kahvitusten ja konjakkien / baileysien jälkeen melko pian, kun Janikin oli ehtinyt etsiä kappaleeseen sanat. Tanssin humussa en juuri muuta nähnytkään, kuin sulhaseni (ja tunsin pukuni laahuksen laahaavan korkokenkieni alla), mutta kuulemma live-esityksenä Jani ja kitara, ja kenties laulun sanatkin ja jopa hääpari olivat herkistäneet useita. Tässä kappaleen sanat:

Häätanssina Leif Wagerin Romanssi Jani Wickholmin esittämänä

Sua vain yli kaiken mä rakastan,
Sinä taivaani päällä maan.
Minä maiset murheeni unohdan
Sinisilmiis' kun katsoa saan.
Minä maiset murheeni unohdan
Sinisilmiis' kun katsoa saan.
 

Ylin riemuni oot mitä toivoisin,
Sä kun istut mun rinnallain.
Olet kaikkeni, aarteeni kallehin,
Olet onneni, unelmain.

Oi sallithan että mä suutelen
Sinisilmiäs, armahain.
Mä jos kauas sun luotasi joutunen,
Kuvas seuraa mun matkallain.
Mä jos kauas sun luotasi joutunen,
Kuvas seuraa mun matkallain.

Kappale oli todella kaunis.

Tähän loppui juhlien virallinen osuus, ja Jani pääsi kitaransa kanssa vauhtiin. Juhlavieraat tanssivat yhä enenevissä määrin, ja lauloivat kappaleita Janin mukana. Tunnelma oli loistava. Esityksen välillä pidettiin pieni tauko hääkimpun ja sukkanauhan heittoa varten. Ensin heitettiin kimppu. Innokkaimmat naimattomat vieraat yrittivät tehdä valmiita sopimuksia kimpun heittosuunnasta, mutta koin parhaaksi heittää sen korkealle ja laskeutuvan sitten, minne tahtoo. Onnekkain sen kimpun saikin, sitä säilytettäisiin kotona sellaisella paikalla, missä se muistuttaisi kosinnasta aina ohi kulkiessa.

Sukkanauhakin löytyi mekon alta, ja tällekin oli jo eräät varauksensa tehneet. Kevyt nauha ei kauaksi lentänyt, mutta saavutti oikean osoitteen sekin. Nappaajat tuntuivat olevan tyytyväisiä saaliisiinsa.

Wickholmin esitys jatkui, ja ihmiset innostuivat entisestään loppua kohden. Jossain vaiheessa esityksen oli kuitenkin loputtava ja Janin lähdettävä ajamaan kohti kotia. Otimme vielä yhteiskuvia ja Jani antoi valmiiksi meille kirjoitetun kortin onnentoivotuksineen. Kaikki me ihastuimme häneen – Jani söi meidän kanssamme, soitti suosikkikappaleitamme, kävi jopa ystäviemme asuntovaunussa kuvattavana. Siinä vasta artisti jalat maassa ja järki päässä!

Seuraavaksi vuorossa oli paikallinen bändi, Menneen Kehto. He soittivat perinteisiä rakkaus- ja häälauluja, ja saivat yleisön mukaan tanssimaan. Kengät puristivat omia varpaitani kovasta tanssimisesta, mutta itse kukin pyrki silti tanssimaan niin paljon kuin pystyi. Sisällä oli jo sytytetty lämmittimet, ja kynttilät loistivat kirkkaina ja heijastuivat suurista lasipinnoista moninkertaisiksi. Vanhempani olivat hankkineet myös vilttejä lämmittämään viluisimpia vieraita.

Olimme järjestäneet paikalle pihateltan ja tehneet sinne niin sanotun baarin. Baari aukesi häätanssin aikoihin, ja sieltä sai tilata ilmaisia paukkuja makunsa mukaan. Nimesimme niitä etukäteen mm. seuraavanlaisesti: Wedding on the Beach, Anopin kosto, Appiukon rykäys, Pallo jalassa, Pako alttarilta, Pirullinen bestman ja kaason kulaus. Ja näitähän meni! Menneen kehdon aikana tarjoiltiin myös iltapala, mihin kuului coctail-tikkuja, itse tekemiämme kreikkalaisia coctaillihapullia, hedelmiä, juustoja ja tuc-keksejä.

Paikallisen esiintyjän jälkeen soitettiin nauhalta musiikkia monipuolisesti, ja innokkaita tanssijoita riitti yömyöhään saakka. Äitini oli vielä hankkinut nälkäisimmille grillimakkarat, mitä siskoni mies rantagrillikatoksessa viimeisimmille vierailijoille grillasi. Ne menivätkin kaupaksi samantien!

Aviomieheni (en ole vielä tottunut tähän termiin) oli edellisenä päivänä tilannut taksin puoli kahdeksi, ja hetki saapuikin yllättävän äkkiä. Hyvästelimme viimeiset vieraat ja poistuimme paikalta. Hotelli oli jo kiinni, mutta olimme etukäteen saaneet ovikoodin, mitä kolme kertaa eri oviin käytettyämme pääsimme hotellihuoneeseemme.

Tunnelmallinen hotellihuone. Taustalla parveke. Huomaa herkut pöydällä!

Hotellihuone ei ollut sviitti, mutta aivan ihana ja kotoisa. Se oli ennemminkin kuin pieni mökki. Huoneessa oli parisänky, missä oli todella hyvä nukkua, tilava ja siisti pesuhuone, ja jopa oma parveke, mistä oli näkymä sekä luontoon että carting-radalle, vaikkakin parvekkeen linnunläjät oli jätetty koristamaan tuolia ja lattiaa.

Hotellin väki oli jättänyt meille pöydälle onnentoivotuskortin ja ruokakorin, mihin kuului

homejuustoja, suolakeksejä, viinirypäleitä, suklaata ja suklaakakkua sekä kaksi pientä kuoharipulloa. Tämä oli ihana ele, vaikka taisikin näkyä loppulaskussa. Huoneen hinnaksi tuli vuorokaudelta 138 €, vaikka viikonloppuvuorokausi sivujen mukaan maksaa 100 €.

Kuuntelimme musiikkia ja purkasimme kampaustani lähes tunnin. Herkuttelimme, vaikka herkuille ei enää tahtonut ollakaan tilaa. Myös siskoni miehensä kanssa oli tuonut huoneeseen herkkuja ja ruusuja sekä levitellyt pöydälle terälehtiä. Olo oli hemmoteltu!

2.9.2012.

Heräsin aikaisin, mutta makoilin vielä odottaen unen tuloa uudelleen. Puoli kymmeneltä alkoi ulkona carting-ajot, joten viimeistään tässä vaiheessa olisi itse kukin herännyt – ei kovin romanttista meteliä. Lähdimme aamupalalle hotellin toiseen kerrokseen, mistä oli näkymä radalle. Aamupala oli hyvä, mutta suolakurkkuja jäi mieheni kaipaamaan. Muut perinteiset aamupalatarvikkeet suurinpiirtein löytyivät, mitään ylimääräistä ei tosin ollut. Söimme mahamme täyteen ja menimme vielä huoneeseen katsomaan tekevisiota ja lepäämään pitkästä päivästä syntyneen väsymyksen vuoksi. Perheemme olivat jo siivonneet enimmät sotkut ja pakanneet tavarat juhlapaikalla, joten vaikka lähdimme sinne melko myöhään, ei panostamme onneksi niinkään oltu kaivattu.

Häistä jäi ihanat muistot, hääpaikka oli upea, esiintyjät erinomaisia ja vieraat – perhe, suku ja ystävät olivat ihania. Nämä tekivät häistämme ikimuistoiset, onnistuneet, hauskat ja rennot. Tätä päivää emme unohda koskaan!

http://www.powerpark.fi/park_hotel_harma

http://www.kauhava.fi/

http://www.jaaskanloma.fi/kuvia

www.janiwickholm.fi