Aurinkoinen mökkitie, taustalla vasemmalla rinteet |
Saavuimme Rukalle maanantaina alkuillasta. Saatuamme tavarat sisälle mökkiin, ja hieman murua rinnan alle, siirryimme muiden kanssa ulos. Mökkeilemässä olivat myös sisarukseni perheineen sekä vanhempani. Osa grillasi laavussa makkaraa, osa pulkkaili.
Päivä alkoi pimentyä, ja pian viileä tuuli ajoi meidät takaisin sisätiloihin.
Lämmittelimme hetken saunan löylyissä, minkä jälkeen valmistimme
iltapalaksi nopean uuniracleten. Piipahdimme vielä naapurimökissä ennen lasten
nukkumaanmenoa. Loppuilta vierähti television ja takkatulen ääressä.
14.3.2017
Päivä oli tuulinen ja harmaa, joten suuntasimme Rukan
keskukseen, jossa ostimme sisäänpääsyn Touhulaan. Maksu perittiin vain leikki-ikäiseltä,
joten koko perheemme pääsi temppuilemaan vain 10 € yhteishintaan. Touhutila
koostui kahdesta isosta huoneesta, joissa oli riittävästi puuhaa alle
3-vuotiaalle pallomeristä kiipeilytelineisiin ja -seiniin. Muutama muukin
leikkijä saapui paikalle.
Touhulan ikkunoiden toisella puolen sijaitsi kuntosali, joten
lastenhoito ja kuntoilu olisivat onnistuneet myös yhtä aikaa.
Touhuilun jälkeen etsimme hetken kahvilaa, joka olisi tarjonnut
kasvispiirasta, mutta koska tällaista ei löytynyt, kiersimme mökille kaupan
kautta.
Lapset suuntasivat päiväunille, ja mies lähti hiihtämään samaan
aikaan, kun jäin laittamaan ruokaa.
Myöhemmin iltapäivällä suuntasimme koko porukalla ravintola
Kaltiokiveen. Ravintolan valikoima ei ollut juuri muuttunut viime näkemän.
Kokonaisuus palveluineen ja ruokineen ei tällä kerralla ollut edellisten
veroinen. Oli kuitenkin mukava kokoontua syömään ja viettämään aikaa saman
pöydän ääreen.
Loppuilta vietettiin mökillä löhöten takkatulen ääressä.
15.3.2017
Tänä aamuna suuntasimme Kuusamoon, sillä säätiedotukset eivät
olleet luvanneet meille edelleenkään aurinkoista keliä. Matkan aikana aurinko
kuitenkin pilkisteli hetken.
Kävimme kirpputorilla, josta etsimme mm. pojalle
laskettelumonoja. Törmäsimme samalla toisen kirpputorin omistajaan, joka kertoi
oman kirpputorinsa valikoimiin kuuluvan pienet monot. Tehtyämme ostokset,
suuntasimme naisen kellarikirppikselle, josta ostimme pojalle monot. Ne tosin
myöhemmin osoittautuivat pikkuvikaisiksi.
Kävimme ruokakaupassa tekemässä täydentäviä ostoksia, minkä
jälkeen päätimme suunnata takaisin mökille. Lasten päiväunien aikana mies kävi
jälleen hiihtämässä.
Unien jälkeen suuntasimme oman perheen kesken Pizzeria Rukaan. Pizzat
olivat loistavia, ja palvelu erinomaista. Myös kasvispizzoja löytyi listalta useita
eri vaihtoehtoja. Kotoisa ravintola tarjosi myös lapsille pienen leikkipisteen.
Lohipizza maksoi 14,80 € ja vegetarian 13,20 €. Lasten salaattiateria
pizzatikkujen kera maksoi 7 €.
Iltasella suuntasimme lähirinteille, jossa lapset pulkkailivat
ja laskivat mäkeä. Lasten ilotulitus alkoi klo 19, mutta siitä ei harmiksemme näkynyt
mitään meidän puolellemme. Ulkoilun jälkeen lämmitettiin vielä sauna, jossa
löylyttelin pojan kanssa ennen unillemenoa.
16.3.2017
Laavu mökkien pihassa |
Vihdoin koitti hartaasti odotettu aurinkoinen päivä. Lähdimme
koko perheen voimin hiihtolenkille, joka suuntautui kilometrin päässä
sijaitsevalle Uuttusuon kahvilalle. Matka kesti melko kauan, sillä poika oli
ensimmäistä kertaa ladulla. Harjoittelua oli takana vain kotipihassa. Vauva
kulki mukana kantorinkassa. Perille päästyämme nautimme terassilla pullaa ja
kaakaota / kahvia sekä pillimehua. Kahvilassa myytiin lisäksi edullisia
aurinkolaseja lasten koossa, joten yhdet viiden euron lasit lähtivät myös
mukaan.
Koska menomatka oli ollut pojalle raskas, päätimme palata mökille
kävellen, jonne pääsi kahvilasta myös tietä pitkin. Matka oli suurinpiirtein
sama.
Päiväuniaikana nautimme aikuisten kesken auringosta mökin terassilla.
Vesi nokkui räystäistä ja aurinko lämmitti ihanasti.
Suuntasimme neljäksi ravintola Ski Boosteriin, jonne matka
taittui helposti kävellen ja pulkkaillen (n. 1,5 km). Neljältä alkoi lasten ja
lastenmielisten bingo, johon osallistuimme koko porukan voimin. Meillä ei
kuitenkaan ollut onni myötä. Bingon jälkeen tilasimme ruoat. Listalta löytyi
erilaisia grilliruokia ja sormisyötäviä. Mm. ranskalaiset falafelilla ja
dipillä maksoivat 8 € ja hampurilaisateria 10 €. Paikka oli pieni ja
pubimainen, siellä oli mukava tunnelma.
Ruokailtuamme lähdimme vielä Ski Bistron vieressä sijaitsevalle
leikkialueelle, jossa poika ehti touhuta puoli tuntia ennen hiihtobussin
saapumista. Palasimme mökille ilmaisella ski bussilla, joka jätti meidät aivan
mökkitien päähän.
17.3.2017
Kotimatka alkoi siivoamisen ja viimeisten leikkien jälkeen
lumisateisessa säässä.