Liikuntakeskus pajulahti |
Lähdimme aamuvarhaisella ajamaan kohti Nastolaa ja
Liikuntakeskus Pajulahtea. Alle kouluikäisten lapsiperheloman ohjelma alkoi Nastolassa
sunnuntaina klo 13. Viiden vuorokauden loma oli ohjelmallinen, liikunnallinen
ja perheen pienimmillekin sopiva. Infotilaisuudessa tutustuimme sekä alueeseen
että ohjelmaan pulla-kahvien ja mehujen kera. Mukana oli kaikkineen n. 10 lapsiperhettä,
joista jokaisessa 1-3 lasta.
Infon jälkeen saimme avaimet huoneisiin, jotka sijaitsivat
päärakennuksessa. Opistotason huoneet oli remontoitu kylpyhuoneita
lukuunottamatta. Ne eivät juuri hotellihuoneille hävinneet, vaikkakin
remontoimattomasta kylpyhuoneesta löytyi loman aikana useita sokeritoukkia.
Huoneessamme oli jääkaappi, televisio ja molemmille lapsille omat matkasängyt.
Ensimmäinen ohjelma oli päivällinen, jonka sai itse koota
runsaasta buffetpöydästä. Saimme samalla mukaamme iltapalapussit. Ruoka oli
erittäin maittavaa ja monipuolista koko lomamme ajan. Ruoasta oli vain hyvää
sanottavaa lukuunottamatta muutamaa kärpästä, jotka salaatissa uinuivat ikiuntaan.
Ravintolasta oli näkymä järvelle. Siellä oli myös
halutessaan mahdollisuus katsoa televisiota, tai istua iltaa baarin puolella.
Voimistelusali |
Liikunnallisen tutustumisen jälkeen siirryimme huoneesemme,
jossa rauhoituimme iltaan, katselimme televisiota ja nautimme mukaan saadut iltapalaleivät.
13.2.2017
Päivittäinen ohjelma alkoi aina aamiaisella, joka sekin oli
buffet-ratkaisu, joten jokaiseen makuun oli helppo koota omanlaisensa ratkaisu.
Ohjelmiin oli vapaa osallistuminen, ja usein ohjelmia oli kahdenlaisia päällekkäin
– lasten ohjelma sekä aikuiseen makuun sopiva ohjelma. Osallistuimme ohjelmiin
aina perheenä.
Maanantain ohjelma alkoi geokätköilyllä, jonka ohella
tutustuimme alueeseen. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Kätköt olivat
Pajulahden omia, eikä niitä löydy virallisilta kartoilta. Niitä oli mukava
etsiä perheenä. Saimmepa seuraa myös opiskelijalta, joka suoritti
harjoitteluaan ryhmämme kanssa.
Alue oli laaja, ja siihen kuului myös ulkona sijaitsevia
halleja ja tiloja. Myös ne olisivat käytössämme.
Ruokailun jälkeen osallistuimme hetkeksi koko perheen
mäenlaskuun, jota uskaltauduin itsekin, mäen jyrkkyydestä huolimatta, kokeilemaan.
Väsy alkoi kuitenkin jo painaa lapsia, joten hetken laskettuamme lähdimme
autoilemaan. Lapset ottivat pienet päiväunet autossa samalla, kun me
tutustuimme Nastolan alueeseen ja keskustaan.
Päiväunien jälkeen yhteinen ohjelma oli tämän päivän osalta
ohi. Syötyämme leikimme hetken huoneessa, ennen kuin lähdimme rantasaunalle,
jossa meitä odotti valmiiksi lämmitetty sauna. Saunoin hetken vajaa kolmevuotiaan
kanssa, myös avantoon olisi ollut mahdollisuus pulahtaa, mutta tällä kerralla
meillä ei ollut uimapukuja mukana. Iltalöylyjen jälkeen kävimme vielä syömässä
ravintolan iltapalan.
14.2.2017
Tiistaina suuntasimme aamiaisen jälkeen palloilusaliin,
jossa oli lapsille suunnattua ohjelmaa. Koska poikamme ei ole vielä kovin
innokas osallistumaan ohjattuun ohjelmaan, pelasimme samaan aikaan sählyä ja
heittelimme koripalloa salin toisessa päässä. Välineitä sai lainata
välinevarastosta.
Palloilusali |
Liikuntatuokion jälkeen lähdimme ulkoilemaan. Leikimme
rannassa leikkipuistossa ja tutustuimme ranta-alueeseen jälleen upeassa
auringonpaisteessa. Poika piti erityisesti jäällä olleesta vipukelkasta.
Avanto ja rantasauna |
Päiväunien jälkeen osallistuimme lasten luovaan
leikkiliikuntaan tanssistudiolla. Oheistarvikkeet ja juokseminen olivat
mukavinta puuhaa.
Juoksun jälkeen suuntasimme vielä lastenmaahan, joka oli
vapaassa käytössä, ja aina auki. Siellä oli mm. pallomeri, iso liukumäki ja
erilaisia patjoja sekä kiipeilyseinä.
Lastenmaailma |
Vielä ennen päivällistä kävimme uimahallissa, joka sekin
sijaitsi samassa rakennuksessa. Vauva, joka juuri täytti 7 kuukautta, ei
uskaltautunut pukukoppia kauemmas, joten polskuttelin isomman kanssa samalla,
kun mies viihdytti vauvaa huoneessa. Uimahalli ja sauna olivat kotoisan pieniä.
Poika moitti vettä hieman kylmäksi, mutta vilu jäi uinnin jälkeen saunan
löylyihin.
Loppuilta kuluikin pääasiassa ruoan parissa.
15.2.2017
Keskiviikkoaamu alkoi aamiaisen jälkeen lasten sirkustelulla
toisen kerroksen voimistelusalissa, jossa oli hyvin mahdollisuuksia sekä
pomppimiseen, roikkumiseen että temppuiluun. Temppuilun ja lounaan jälkeen
lapset olivat niin väsyneitä, että koko perheen yhteinen ohjelma jäi tälläki
kerralla päiväunien vuoksi väliin. Ehdimme kuitenkin hyppyteemaiselle lasten ohjelmalle
vielä unien jälkeen.
Illalla, ennen iltapalaa suuntasimme jälleen rantasaunalle,
jossa päätin kokeilla avantouintia. Koska saunalla oli tällä kerralla paljon
ihmisiä, hyppäsin avantoon ilman löylyjä, ja lämmittelin pulahduksen jälkeen
pienen hetken suihkun alla. Avantovesi oli kylmää, kylmempää, kuin muistin se olevankaan.
Kokemus oli kuitenkin kaikesta nopeudestaankin huolimatta virkistävä.
Avannon jälkeen kävimme iltapalalla ja suuntasimme takaisin
huoneeseemme. Tänä iltana käytävillä kaikui tavallista kovemmat äänet – liekö opiskelijoiden
pikkulauantain juhlintaa. Onneksi äänet vaimenivat kuitenkin jo ennen
yhtätoista.
16.2.2017
Tänään koitti ensimmäinen pilvinen päivä. Valitsimme aamulle
aikuisten ohjelman Nikula-hallissa, jossa saimme tutustua jousiammuntaan. Opettelimme
jousen ja tähtäimen käyttöä ja ammuimme tauluihin eri etäisyyksiltä.
Vuorotellessamme ampuma- ja lapsenvahtivuoroja, pojalla oli hallin toisessa
päässä samaan aikaan käynnissä omat pallopelit.
Nikula-halli |
Taas lounaan jälkeen päiväunet venähtivät sen verran
pitkiksi, että emme ehtineet osallistua yhteiseen ohjelmaan. Niinpä päätimme
lähteä ulos oman perheen kesken. Haimme alueelta yhden virallisen kätkön ja
käveleskelimme ulkona. Aurinkokin jo näyttäytyi. Leikimme hetken leikkipuistossa
ennen kuin palasimme takaisin huoneellemme. Tällä kerralla mies meni
uimahalliin isomman pojan kanssa, joka pitää kovasti uimisesta. Minä olin sillä
välin huoneessa vauvan kanssa.
Päivällisen ja iltapalan välissä kävimme vielä leikkimässä
lastenmaailmassa, jonka sijainti lähellä vastaanottoa ja huonettamme oli
ihanteellinen.
17.2.2017
Viimeisen päivän aamu alkoi aamu-uinnilla. Nautin hetken
omasta ajastani altaassa ja testasin uinnin lomassa myös porepistettä. Aamiaisen
jälkeen voimistelusalissa järjestettiin vielä viimeinen, yhteinen ohjelma,
jossa lapset saivat kiertää rataa, hyppiä ja temppuilla. Ohjelman jälkeen
tyhjäsimme huoneemme, luovutimme avainkortit ja suuntasimme lounaalle. Vielä
ennen kotiinlähtöä täytimme yhteisessä palautetilaisuudessa palautelomakkeet ja
saimme mukaamme heijastimet.
Liikuntakeskus Pajulahti oli kokonaisuudessaan ihanan
kompleksi, monipuolinen ja kotoisa, liikunnallinen kohde. Pidimme erityisesti
siitä, että kaikki tarpeellinen oli ”vain muutaman askeleen päässä”, ja myös hieman
isommat lapset olisivat hyvinkin voineet kulkea tiloissa turvallisesti myös
itsekseen.