maanantai 30. kesäkuuta 2014

Hailuoto, Hailuodon loma-asunnot, Uitto, 25.-27.6.2014


Hailuodon Marjaniemi

Oulunsalo
Takapihan näkymä
Matkamme suuntasi tällä kerralla Oulun edustalla sijaitsevalle Hailuodon saarelle. Lossimatka alkoi Oulunsalosta, mistä ilmaiset lossit kulkivat suhteellisen tiheään tahtiin molempiin suuntiin. Lauttamatka kesti n. puoli tuntia.



Olimme varanneet Hailuodon loma-asunnoilta Uitto-paritalomökin mieheni veljen ja tämän vaimon kanssa. Mukanamme oli myös molempien 2,5 kuukauden ikäiset vauvat. Mökin hinta muodostui henkilömäärän mukaan, mutta tässä tapauksessa se laskettiin neljänä. Hinta vuorokaudelta oli 160 €.

Päivä oli aurinkoinen, vaikkakin tuulinen. Ajomatkan aikana näimme muutaman vanhan tuulimyllyn ja ihailimme kesäistä maalaismaisemaa. Matka lautalta Hailuodon keskustaan kesti noin 20 minuuttia. Keskustassa oli kaksi kauppaa sekä muita palveluja. Pyörähdimme pikaostoksilla kaupassa ja suuntasimme mökille. Mökki sijaitsi pienessä poukamassa meren rannalla, muutaman kilometrin päässä keskustasta, ja sen sai käyttöönsä neljästä eteenpäin. Avain tuli noutaa ja palauttaa omistajien kotiin.

Mökissä oli kaksi makuuhuonetta - molemmissa kerroksissa yksi. Myös yläkerrassa oli wc, mikä oli todella kätevä erityisesti pieniä vauvoja ajatellen. Saimme käyttöömme myös matkasängyn. Mökissä oli myös tilava kylpyhuone ja sauna. Mökki oli kokonaisuudessaan kehumisenarvoinen - siisti ja tyylikäs, uusi ja hyväkuntoinen.
Takapihalta oli näkymä rannalle, mutta terassi jäi koko päiväksi sen verran kylmään varjoon, että vietimme ulkoaikamme aurinkoisella etupihalla. Takapihalla sijaitsi myös mökkien yhteinen, siisti grillikota.
Miehet kasasivat muukaan ottamamme uudet hiiligrillit ruoanlaittoa varten, joissa valmistunut ruoka nauttiin myöhemmin sisätiloissa. Iltasella tutustuttiin vielä mökin lähialueeseen kävellen.

26.6.2014

Lähdimme aamiaisen jälkeen tutustumaan saareen. Suunnaksi otimme Marjaniemen saaren päässä.  Ensimmäisenä silmiimme osui suuri majakka, minne olisi ilmeisesti päässyt sisään maksua vastaan. Rannalla sijaitsevalla alueella oli lisäksi mm. kaksi ravintolaa, käsityömyymälä kahviloineen, inforakennus ja kalasavustamo. Rannalla oli kovan tuulen vuoksi melko kylmä. Olimme suunnitelleet käyvämme kahvilassa reissun aikana, joten pienen kävelykierroksen jälkeen suuntasimme käsityömyymälään, mutta koska heti ovella kiellettiin tulemasta vaunujen kanssa sisään, päätimme unohtaa ajatuksen.


Lähdimme rannalla kulkevia pitkospuita pitkin kohti 800 metrin päässä sijaitsevaa "sumppua", eli  mökki- ja matkailualuetta. Samalla haettiin myös geokätkö. Pitkospuureitti oli suurimmalta osin matkaa miellyttävästi tuulensuojassa. Sumpun vieressä sijaitsi myös uimaranta. Alue oli hiljainen, joten visiittimme oli pikainen.

Luontonäyttely

Ennen mökille lähtöä tutustuimme vielä hotellirakennuksessa sijainneeseen metsähallituksen luontonäyttelyyn, minne oli ilmainen sisäänpääsy.

Mökillä ruoka valmistettiin tälläkin kertaa grillaten, ja päivää vietettiin ulkona oleskellen. Illan tullen laitettiin vielä sauna päälle ja päivä päätettiin löylyissä rentoutuen.

http://www.hailuodonlomaasunnot.fi/
http://www.hailuoto.fi/
http://www.hailuototourism.fi/sivu/fi/

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ylöjärvi,Kuru, Parkkuu, 118, 29.-31.5.2014



Saavuimme heltatorstaina nettimökin kautta varaamallemme mökille Ylöjärven Parkkuun kylään. Vuokravuorokausi alkoi klo 12. Mökin hinta kyseisenä aikana kahdelta vuorokaudelta oli 275 €. Kuuden hengen mökissä oli yksi makuuhuone parisänkyineen sekä lisäksi kaksi levitettävää sohvaa, joista toinen olohuoneessa ja toinen ruokailutilassa. Mökki oli sopivan kokoinen meille kahdelle sekä 7-viikkoiselle vauvallemme. Tämä olisi ensimmäinen vuokramökkikokemus pienokaisen elämässä. Vauvaa varten mökissä oli matkasänky, ja isompia vauvoja varten löytyi myös syöttötuoli.

 Mökissä ei ollut takkaa, mutta alkukesän keleillä se ei haitannut. Mökki sijaitsi upean Näsijärven rannalla rinteessä, mikä yhdessä alueen kumpuilevien maisemien kanssa toimi vuokramökkiä etsiessämme päätöksenteon tukena.

Mökki oli aivan uusi ja erittäin siisti. Mökin terassilla komeili uudenkarhea kaasugrilli. Saunan lauteilta oli upea näkymä alas järvelle. Alas rantaan, laiturille kulki puuportaat. Rannassa oli mökkeilijöiltä varten myös vene.

Ensimmäisen päivän sää oli viileä ja sateinen. Niinpä vietimme lähes koko päivän sisällä. Pelasimme Scrabblea ja loimme tunnelmaa tuikuin. Musiikkia kuunneltiin television kautta. Iltasella laitettiin sauna päälle, minkä lauteilta järvelle avautuvaa maisemaa olisi voinut ihailla vaikka koko illan.

30.5.2014

Aamu oli edelleen viileähkö ja kostea. Päätimme lähteä ajellen tutustumaan lähialueelle, ja hoitaa samalla ruokaostokset. Suuntasimme kohti etelää. Ihailimme luontoa, peltoja, metsiä ja metsälampia, järviä ja ihanaa, alkukesän vehreyttä. Upeiden maisemien siivittämänä päädyimme lopulta Ylöjärvelle, mikä sijaitsi noin 40 kilometrin päässä mökiltä. Tuhlailimme ensin Löytötavaratalossa, minkä jälkeen suuntasimme viereiseen kauppakeskus Eloon. Keskuksen ruokakaupasta löytämämme juustotiski yllätti positiivisesti ja aiheutti valikoimallaan valinnanvaikeuksia.

Ostosten jälkeen jatkoimme vielä hieman maisema-ajelua, ja paluumatkalla noudimme myös yhden geokätkön. Samalla alkoi aurinko paistaa ja lämpötila nousta. Iltapäivä vietettiinkin terassilla auringosta nauttien. Seurasimme veneilijöiden kulkua järvellä ja valmistimme ruokaa kaasugrillissä. Päivä vierähtikin iltaan huomaamatta, eikä omaa, suunniteltua soutuveneileyä ehdittykään toteuttaa.

























Iltaan kuului tänäänkin saunomista, päivällä hankittuja juustoherkkuja ja elokuva.

31.5.2014

Uni maistui pienen vauvan vanhempina sen verran myöhälle, että heti aamupalan jälkeen aloitimme siivous- ja pakkauspuuhat. Avaimet tuli palauttaa mökin omistajien kotiin, mistä ne myös olimme noutaneet.