torstai 28. kesäkuuta 2012

Sievi, Maasydänjärven matkailualue, Urjanlinna, juhannus, 21.-24.6.2012

Juhannusta lähdettiin viettämään Sieviin, Urjanlinnaan eli Maasydänjärven matkailualueelle. Koska navigaattorimme ei löytänyt paikan osoitetta, toivoimme löytävämme Sievistä ohjaavia tieviittoja matkailualueelle. Sievin keskustan ohi ajaessamme ei suunnasta tuntunut olevan tietoakaan. Onneksi jonkin aikaa ajettuamme kyltit löytyivät, ja tiesimme olevamme oikeassa suunnassa. Matkaa keskustasta kertyi kohteeseen vielä reilusti yli 20 km. Alueen lähimmästä kaupasta ei ollut tietoa.

Kävimme maksamassa mökin päärakennukseen. Mökki maksoi 290 € juhannukselta, eli kolmelta vuorokaudelta.
Päärakennus oli suuri, ja siinä oli sekä yökerho- ja tanssitilat, että ruokaravintolan puoli.
Rakennuksen takaovesta pääsi ulos suurelle terassille, mikä oli rakennettu aivan veden ääreen. Rakennuksen vieressä, aivan järven rannassa sijaitsi useita leirintämökkejä. Paikkaa ei voinut moittia. Rakennuksen takaa aukeni suuri asuntovaunu- ja –autoalue, minkä juhannuksen juhlijat olivat jo valloittaneet.

Leirintämökkejä päärakennuksen vieressä järven rannalla




Mökkimme oli nimeltään Auringonnousu. Se oli merkitty seitsemälle hengelle. Sisään astuessamme sisustus yllätti osittain positiivisesti – se ei todellakaan ollut moderni tai tylsä, vaan katosta riippui  intialaistyylinen monivärinen kattokruunu, väliseinänä toimi sateenkaaren värinen verho, listat oli maalattu sinisiksi ja lähes kaikki olivat eri paria toisiinsa nähden.





 
Erikoinen kattokruunu
Mökissä oli sauna, ja pesuhuoneessa oli valmiina peflettejä innokkaille saunojille. Majoittujia mahtui mökkiin kahdeksan mökkikuvauksesta poiketen. Moitittavaa oli jääkapin koossa, mikä oli mitoitettu kahdesta kolmeen hengelle, ja koska majoittujia tällä kertaa oli neljä, jääkaapin koko ei tahtonut eväillemme riittää, saatika kaikille seitsemälle, jos mökki olisi ollut täynnä. Olimme varanneet mukaan kuitenkin pistokkeeseen kiinnitettävän kylmälaukun, mikä toimi varajääkaappinamme.
Olohuoneesta löytyi laatikollinen dvd-levyjä sekä karaokelevyjä. Mikrofoneja tosin ei löytynyt mistään.

Makuuhuone
Pesuhuone
Keittiö oli sopiva neljälle henkilölle
Päätimme tutustua alueeseen kävellen, sillä paikalla oli myös muita tuttuja. Otimme selvää kalastuslupien hankkimisesta, mitkä ostettaisiin seuraavana päivänä. Pitkospuut kiersivät koko järven. Kuljimme pienen matkan järveä reunustavaa polkua, minkä varrelta löysimme nappopäitä sekä hyviä kalastuspaikkoja.

Ruoka grillattiin mökin omalla hiiligrillillä, mikä oli aavistuksen suurempi, kuin mukaan ottamamme varagrilli. Ruoan jälkeen lähdimme tuttaviemme matkailuajoneuvoille, missä teltat ja tuulisuojat olivat viittä vaille valmiiksi pystytettyinä. Siellä hetken rupateltuamme kävimme päärakennuksen karaokeillassa tanssimassa yhdet kappaleet, minkä jälkeen suuntasimme rauhouttumaan mökkiin.

Poltimme pesän puuta kamiinassa, eikä sen jälkeen tarvinnut palella (tosin tuskin sitä ennenkään). Makuuhuoneen (joita mökissä oli ainoastaan yksi kappale) ikkunaa ”peittivät” läpinäkyvät verhot, joten peitimme ikkunat omin keinoin. Yöllä huoneessa olikin lopulta melko kuuma nukkua.

22.6.2012

Aamu lähti käyntiin juhannussaunalla. Vihta oli tehty jo kotona valmiiksi. Sauna tuoksui ihanan kesäiseltä.  Tämä oli hyvä alku päivälle.

Lähdimme ostamaan kalastuslupia ja siirryimme pitkospuille kalastelemaan. Hetken kuluttua toisetkin tuttavamme saapuivat ja kalastus jäi lasten leikkien varjoon. Leipien heittelemisen jälkeen siirryimme lasten maan (lasten suurehko leikkipuisto) kautta kahvittelemaan mökkiimme.




 







 

Lasten maa päärakennuksen takana, matkailuajoneuvoalueen vieressä






Aurinko lämmitti mökin terassia, minne siirryimme nauttimaan auringosta. Samalla grilli kypsensi ruokiamme. Saimme jälleen tuttavia hetkeksi kylään. Osa saunoi, osa lauleli karaokelevyn tahtiin, vaikkakin mikrofonien puuttuminen hieman heikensi lauluintoa. Vieraiden lähdettyä päätimme vielä lähteä kokeilemaan kalaonneamme.

 






















Kävelimme pitkospuita pitkin läheiselle laavulle. Paikasta näkyi suoraa alueen päärakennukselle ja koko karavaani- ja mökkialue aukeni sen takaa. Silti laavualue oli suojassa, eikä vastarannalta sinne näkynyt. Vesi oli tyyni, ja hyttyset inisivät innokkaina. Onneksi olimme varustautuneet asiaankuuluvilla välineillä, ja nuotion sytytettyä viimeisetkin kiusankappaleet katosivat.


Kalaa emme saaneet, mutta nautimme luonnosta myöhään. Päärakennukselta kaikuivat järven yli ihmisvilinän äänet.


23.6.2012

Uimaranta päärakennuksen vieressä
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta heti aamusta alkaen. Kävimme laiturilla kastelemassa varpaitamme ja istuskelimme auringossa hetken. Istumapaikkoja rannalle ei juurikaan oltu varattu. Aurinko ei vielä paistanut mökin terassille, joten päätimme tutustua alueeseen kävellen. Se jatkuikin yllättävän kauas.

Lämpimällä ilmalla maistuisivat jäätelöt, joten kävimme syömässä sellaiset päärakennuksen terassilla.
 
Päärakennuksen terassi


























Terassi rajoittui järveen, ja se oli kolmessa tasossa. Istumapaikkoja oli hyvin rajoitetusti, mutta terassi oli viihtyisä ja aurinkoinen. Karaokekin oli jonkin ajan kuluttua alkamassa. Päätimme kuitenkin siirtyä mökkiin laittamaan ruokaa.

Nautimme auringosta ja musiikista sekä hyvästä ruoasta. Yllätysvieraitakin kävi meitä viihdyttämässä, minkä jälkeen saatiin lisää vieraita, joiden kanssa viriteltiin petanquepelit sekä mölkkypelit käyntiin.






Sauna lämpeni tänäkin iltana, eikä grillikään kylmäksi illan tullen jäänyt. Aloimme pikkuhiljaa valmistautumaan illan tansseihin, missä Eini & Boogie viihdytti juhannuskansaa. Esiintymislava oli ympäröity innokkaiden fanien toimesta ja tanssilattialla kävi vilinä. Viihdyimme paikalla jonkin tovin, mutta melko aikaisessa vaiheessa oli kuitenkin aika siirtyä mökkiin valmistautumaan seuraavan päivän lähtöön.

http://www.urjanlinna.net/
http://www.urjanlinna.net/huvilat/auringon-nousu
http://www.sievi.fi/

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Halsua, Lomakylä Masala / Masan Caravan, 14.-15.6.2012


Saavuimme alkuiltapäivästä Masalan Lomakylään, Halsualle. Päärakennus oli kiinni, mutta saimme omistajan puhelimen päähän. Rakennus avattaisiin jonkin ajan kuluttua, minkä jälkeen voisimme maksaa yöpymisen. Päärakennus tarjosi ruokaa ja juomia ilta yhdeksään saakka. Yöpymishinta asuntoautolla Masalassa oli 19 € / vrk.

Aurinko porotti lämpimästi. Ajoimme asuntoauton päärakennuksen läheisyyteen. Aurinkotuolit otettiin esiin, ja ulkona sai jo istua t-paita päällä. Pian mäkäräiset saapuivat, ja niitä oli paljon. Viheliäisiin ötököihin ei tavalliset hyttysmyrkyt tehonneet, emmekä olleet varustautuneet mäkäräisille tarkoitetuilla myrkyillä. Pian sadepilvetkin saapuivat, ja jouduimme siirtymään sisätiloihin.

Päärakennuksen terassi
Omistajien saavuttua maksoimme yöpymisen. Päärakennus oli avara, ja siellä saattoi pitää suurempiakin juhlia. Miellyttävä terassi kiersi lähes koko rakennuksen ympäri. Terassin kupeessa sijaitsi uimaranta, leikkipaikka ja lentopallokenttä. Alueelta löytyi myös minigolf.

Uimaranta ja lentopallokenttä päärakennuksen vieressä
Lentopallokenttä alueen keskellä




Ihan kyljessä oli myös ruoanlaittoon suunnattu rakennus, missä kolme takkaa tarjosi kokkaustilan usemmallekin halukkaalle. Polttopuut sai ostaa päärakennuksesta, mutta olimme varanneet mukaan omia. Grillauspaikkoja oli ympäri aluetta useita. Lähellämme sijaitsi vaatimaton wc-rakennus, mutta suihku- ja wc-tiloja oli alueen eri puolilla useita ja ilmeisesti myös eri laatuisia. 

Yksi alueen huoltorakennuksista
 
Alueella järjestettiin kesän aikana paljon ohjelmaa aikuiseen makuun, mutta myös koko perheelle. Alue oli viihtyisä, koko perheen kesäkohde.

Grillasimme takassa ruoat. Nautimme ne asuntoauton vieressä mäkäräisistä huolimatta. Aurinko pilkotteli jälleen pilvien raosta, ja ehdimmekin vähän aikaa istua ulkona, ennen kuin taivas jälleen synkkeni ja ukkossää saapui. Jonkin aikaa sisällä istuttuamme ja sateen jälleen hetkeksi hellitettyä päätimme lähteä kiertämään aluetta. Muutama leirintämökki sijaitsi alueen toisella laidalla metsän rajassa, ja muutama muu mökki keskellä aluetta. Kausipaikkalaiset olivat koristaneet pienet pihansa upeasti, erityisesti rannalla sijaitsevat. Monissa oltiin paraikaa lomailemassa, mutta alue oli silti, jo säästäkin johtuen melko hiljainen. Lomailijat odottivat kesälomiaan.

 
Leirintämökkejä
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Sade alkoi jälleen, ja loppuillan vietimmekin autossa elokuvia katselleen. Aika ei käynyt pitkäksi, vaikka mielellämme olisimmekin istuneet ulkona auringossa paistatellen.

http://www.masala.fi/
http://www.halsua.fi/

Lestijärvi, Valkeisjärven leirintäalue, 13.-14.6.2012


Tiedustelimme edellisellä viikolla suihkullisten uusien mökkien vuokrahintoja alueella. Mökin vuokrahinta oli 240 € / 2 vuorokautta, joten päätimme jälleen turvautua anoppilan asuntoautoon. Asuntoautopaikka kuluineen oli 15 € yöltä. Päärakennuksen terassi oli hauskasti sisustettu ja se vaikutti oikein houkuttelevalta.
 


Ajoimme auton rantaan. Alue oli hiljainen ja päivä tuulinen, eikä rannalta suojaisaa paikkaa löytynyt. Ostamamme kalastuslupa päätettiin ottaa hetimmiten käyttöön. Kävelimme muutaman sata metriä rantaa myöden, mutta ranta oli hyvin matala ja kortteinen. Palasimme auton luo, minne kalastusvälineet asetettiin paikoilleen. Jonkin verran virvelillä yritettiin kalastella venelaiturinkin päästä, mutta kalaonnea ei ollut. Olisi tullut vaihtaa täysin paikkaa, muutaman kilometrin päähän järven toiselle laidalle. Muutama muukin kokeili kalaonneaan veneistä käsin (veneen vuokrahinta 10 € / 4 h). Ei tainnut kalaonnea heilläkään olla.












Alueella oli paljon harrastusmahdollisuuksia. Päärakennuksen tuntumassa sijaitsi iso vesiliukumäki (ilmeisesti ilmainen), fresbeegolfin maali, lentopallokentät jne.

Grillikodassa sai sateen yllättäessä grillata ruokaa, ja vieressä lapsille oli tarjolla hiekkalaatikko leluineen.

 
Wc
Grillikodan vieressä sijaitsi wc-tilat. Tilat olivat alkeelliset, ikkunalaudoilla oli kuolleita hyönteisiä ja hämähäkin verkkoa sai väistellä. Vasta illalla huomasimme päärakennuksen toisella puolella sijainneen uudemman huoltorakennuksen, missä oli kolme suihkua ja jokaisen yhteydessä wc. Jos oikein ymmärsimme, koko alueella oli siis ainoastaan kolme suihkua, mikä on varmasti vilkkaimpina aikoina aivan liian vähän. Samassa rakennuksessa tarjolla oli myös saunatila. Alue kaipasi yleisesti ottaen jonkin verran ehostusta, vaikkakin oli melko viihtyisä  tällaisenaankin.

Wc-rakennus 

Päätimme syödä päärakennuksen ravintolassa, missä ruokailla sai kotoisalla terassilla järvimaisemaa ihaillen. Ranskalaiset perunat maksoivat 4 €, ja ranskalaiset makkaralla 6 €. Valikoima oli hyvä, ja hinnat kohtuullisia. Päärakennus oli auki klo 21.00 saakka.

Istuimme koko päivän ulkona. Aurinko pilkotteli puiden oksien seasta. Illan tullen hyttysparvet kasvoivat, eivätkä hyttyssavutkaan enää tuntuneet auttavan niihin. Siirryimme yöpuulle.

14.6.2012
 
Suihkutilat ja wc:t. Taustalla päärakennus
























Aamulla suunnattiin suihkuun. Tila oli hyvin siisti, mutta ovessa oleva ikkuna oli peitetty läpinäkyvällä verholla, joten suihkussa sai jännittää, koska joku tulisi oven taakse kurkkimaan. Kukaan ei onneksi tullut.

Matka jatkui melko aikaisessa vaiheessa. Suuntasimme ensin hakemaan järven toiselta rannalta geokätkön, minkä jälkeen matka jatkui eteenpäin.

http://www.valkeisjarvenleirintaalue.fi/
http://www.lestijarvi.fi/